Quantcast
Channel: Horoskooppimerkit | Anna.fi
Viewing all 432 articles
Browse latest View live

Vuosihoroskooppi 2018: Neitsyt (23.8.–22.9.)

$
0
0

Mitä tarkemmin seuraat ajan trendejä ja tulevia suuntauksia, sitä paremmin menestyt. Keskustele kotona, jotta ymmärrät paremmin läheisiäsi ja pystyt vastaamaan heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Muutokset työrintamalla eivät välttämättä ole sellaisia kuin haluaisit. Niiden aiheuttama stressi lievittyy, kun löydät muita, jotka ajattelevat ja asennoituvat samalla tavalla kuin sinä.

Rakkaus

Jos kiinnostut aktiivisesti jo vuoden alkaessa ympäristöstäsi ja muiden tekemisistä, saatat törmätä romanssiin. Neptunus vaikuttaa lähestymistapaasi. Se voi saada sinut torjumaan ne, jotka eivät mielestäsi ole täydellisiä – aivan kuin eläisit usvassa. Et tietenkään huomaa, ettet ole virheetön itsekään! Levitä sosiaalinen verkkosi laajalle riippumatta siitä, oletko sinkku vai parisuhteessa. Oppimasi ja näkemäsi saattaa palauttaa realismin rakkauselämääsi.

Terveys

Joskus voi olla vaikea erottaa toisistaan tosiasioita ja uskomuksia. Se on tänä vuonna totista totta. Kannattaa keskittyä faktoihin varsinkin silloin, kun on kyse terveydestäsi. Saatat tarvita enemmän liikuntaa ja jatkuvaa ruokavalion kontrollia. Koululääketieteestä on sinulle enemmän hyötyä kuin sen vaihtoehdoista.

Työ

Saat ideoita ja inspiraatiota matkustelusta ja muiden kanssa työskentelystä. Edessä odottaa upea tilaisuus – kannattaa siis pitää tiiviisti yhteyttä kaikkiin. Jupiterin ansiosta et tarvitse menestymiseen juuri muuta kuin tahtoa ja viehätysvoimaa. Itsetuntosi kohenee, kun seuraat tarkasti, mitä ympärilläsi tapahtuu, koska sen ansiosta kollegasi kunnioittavat sinua. Entistä läheisemmästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.


Vuosihoroskooppi 2018: Vaaka (23.9.–22.10.)

$
0
0

Ota elämä hallintaan vakauttamalla taloutesi, seuraamalla terveyttäsi ja antamalla laatuaikaa perheelle ja ystäville. Siitä kumpuaa menestys. Saat ehkä kotona lisää velvollisuuksia, jotka kenties liittyvät sukulaisiin. Hyvä keskusteluyhteys ja ystävällinen lähestymistapa tekevät elämän helpoksi, ja vakaa talous ja hyvät ystävät tasoittavat tietä. Vältä kielteisiä ihmisiä.

Rakkaus

Saat anteeksi muutokset kotona ja rakkaudessa, kun tarkoitus on vain saavuttaa aiempaa vakaammat ajat. Menneisyydellä on kuitenkin tapana vaikuttaa tulevaisuuteen, ainakin jos annat sen vaikuttaa. Älä sorru kuuntelemaan, mitä muut ajattelevat. Tämä on sinun elämäsi, ei heidän! Rakkaus ei kuole, jos sen on tarkoitus elää. Sinkuilla on tänä vuonna taipumus lehahdella kohtaamisesta toiseen ja tavata kiinnostavia ihmisiä. Tosin nämä eivät välttämättä ole puolisoainesta. Jätä vakavat päätökset vuoden loppupuolelle.

Terveys

Vakaa talous auttaa sinua selviytymään perheen uusista menoista. Se antaa myös mahdollisuuden latautua matkustelemalla. Kiinnitä huomiota liikuntaan ja hakeudu sellaisten lajien pariin, joiden etuja ovat vesi, raikas ilma tai hauska seura. Älä koskaan tunne rentoutumisesta syyllisyyttä.

Työ

Etsi kumppaneita ja kollegoita, jotka kohtelevat sinua avuliaasti ja kunnioittavasti. Vastaa kieltävästi, jos jokin työtehtävä tuntuu epämiellyttävältä. Jupiter seuraa sinua syksyyn saakka ja antaa virikkeitä kasvattaa rahavirtaa.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: Vesimies (20.1.–18.2.)

$
0
0

Työ ja sosiaalinen elämä sekoittuvat vuoden mittaan toisiinsa. Vastaan voi tulla jopa mahdollisuus intiimiin suhteeseen. Luota silloin vaistoosi. Matkustelu saattaa tuoda töihin uusia ideoita. Ne tuntuvat yksinkertaisilta, mutta ota huomioon myös talous. Voisitko jakaa työn ja siitä koituvat edut jonkun toisen kanssa? Itsevarmuus tuo rakkauselämäsi liekkeihin uusia ulottuvuuksia.

Rakkaus

Ne, jotka ovat jo asettuneet aloilleen, jatkavat samaa rataa. Sinkut ovat elämäänsä tyytyväisempiä kuin aiemmin. Ehkä on parempi olla vähän aikaa yksin kuin hyväksyä toiseksi paras. Kaikki vesimiehet huomaavat, että sekä vanhoista että uusista ystävyyssuhteista tulee entistä tärkeämpiä.

Terveys

Perhepiirissä on tapahtumassa suuri muutos – joku kenties poistuu. Se voi johtua siitä, että hän muuttaa tai lähtee joukostanne. Se saattaa sillä hetkellä tuntua surulliselta, mutta ajan mittaan ymmärrät myös asian hyvät puolet ja tajuat, että kaikki on mennyt niin kuin lähtijä on halunnut. Terveyden pitäisi ylipäätään olla hyvä lukuun ottamatta syksyn pieniä poikkeuksia. Muista liikunta ja terveellinen ruokavalio.

Työ

Työtilanne on muun muassa Jupiterin ansiosta energinen. Käytä hyväksesi kaikki tilaisuudet päästä eteenpäin. Sinun pitäisi tuntea olosi kotoisaksi vaihtelevassa ja innostavassa ilmapiirissä. Opettele uutta tekniikkaa. Se on ystäväsi, jos osaat käyttää sitä. Vuoden edetessä Pluto tuo esiin syvimmät ajatuksesi ja tavoitteesi. Voi olla, että kaikki työhön liittyvät asiat eivät enää sovi pirtaasi.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: Jousimies (22.11.–20.12.)

$
0
0

Opit edelleen hyvällä tavalla menneisyyden tapahtumista. Sinua vanhempien ihmisten viisaat neuvot sopivat yhteen omien tuntemustesi kanssa. Tänä vuonna tunnet todella, että saat olla oma itsesi ja nauttia siitä, kuka olet. Kevyempi elämä muuttaa asenteitasi luovempaan ja seikkailunhaluisempaan suuntaan. Milloin viimeksi olet kukoistanut tällä tavalla?

Rakkaus

Suurimman osan iloista ja jännityksestä saat tänä vuonna koti- ja rakkauselämästä. Jo aloilleen asettuneet pyrkivät säilyttämään vakauden. Sinkut taas saattavat lennähdellä romanssista toiseen kuin perhoset. Aloilleen asettuneiden elämässä ei välttämättä ole paljon sosiaalista pöhinää. Sinkkujen kannattaa miettiä tarkkaan, kenen seurassa aikansa viettävät. Jotkut löytävät rakkauden, mutta eivät hätiköi tekemään päätöksiä.

Terveys

Talous on ollut vakaa jo jonkin aikaa eikä muutu nytkään. Älä kuitenkaan pidä mitään selviönä. Tarkkaile jokapäiväisiä menoja, jos haluat tasapainon näkyvän tililläsi vuoden lopussa. Käytännöllisyys ei ole tällä hetkellä vahvin puolesi, joten ole varovainen. Se on välttämätöntä! Terveytesi on hyvä ja paranee entisestään. Selkiytä ajatuksesi säännöllisesti kunnon kävelylenkillä, meditoimalla, rentoutumalla tai hieronnalla.

Työ

Tasapaino, joka miellyttää sinua sekä taloudessa että työelämässä, johtuu Jupiterista. Se auttaa sinua ajattelemaan tuoreesti ja edistää sekä matkasuunnitelmia että uusia innovaatioita. Kaiken touhun keskellä on erittäin tärkeää muistaa rentoutua ja antaa harmaille aivosoluille lepoa! Kannattaa painaa korva maahan ja kuulostella kehitystä ja uusia tilaisuuksia.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: Skorpioni (23.10.–21.11.)

$
0
0

Hyvän itsetunnon ansiosta tiedät, mihin suuntaan olet menossa ja miten saat tästä vuodesta eniten irti. Tämä on runsauden aikaa. Odotettavissa on hyviä ja onnekkaita tapahtumia. Osa johtuu omista ponnisteluistasi, osa siitä, että teet muiden kanssa läheistä yhteistyötä. Levitä sosiaalinen verkostosi laajalle. Mitä enemmän opit muista, sitä enemmän ymmärrät itseäsi.

Rakkaus

Dramaattisin puoli elämästäsi liittyy tänä vuonna rakkauteen. Koska Uranus vaikuttaa voimakkaasti, rauhallisen rakkauselämän saavuttaminen on vaikeaa. On tärkeä kertoa, mitä haluat ja mihin pyrit. Sinkkujen ei kannata tänä vuonna tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Jos suinkin mahdollista, jätä ne seuraavaan vuoteen. Jos olet ehdottoman varma jonkun sopivuudesta, mahdollisuutesi pitkäaikaiseen tyytyväisyyteen ovat hyvät.

Terveys

Terveytesi vaikuttaa hyvältä, ja kaikkien notkahdusten pitäisi olla lyhytaikaisia. Ne, joilla on pitkäaikainen sairaus, saattavat huomata, että edistyvä lääketiede muuttaa kaiken. Lisää energiaa ja paranna aivojen toimintaa luonnollisella, tasapainoisella ruokavaliolla. Tuoreet hedelmät ja vihannekset kuulostavat ehkä tylsiltä, mutta palkaksi saat kirkkaat silmät ja voimakkaan libidon.

Työ

Jupiterin ansiosta elämä tuntuu vakaammalta. Talouden koheneminen tuo elämänhallintaa. Muutokset työelämässä ovat toivottuja. Ylennys tai suuri onnistuminen on todennäköinen vuoden loppupuolella. Koti- ja rakkauselämä vaatii eniten aikaa keväällä ja kesällä, ja tilanne rauhoittuu vasta syksyllä. Muista olla rakkaillesi mukava, äläkä pelkkä huoltaja.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: Kauris (21.12.–19.1.)

$
0
0

Outo levottomuus saa sinut tuntemaan, että tarvitset muutoksia. Tee ne ajoissa välttääksesi stressiä. Päästä tunteesi valloilleen. Voit tehdä myös henkilökohtaisia muutoksia ja kehittää kykyjäsi. Jopa ulkonäkösi saattaa muuttua monta kertaa, ennen kuin löydät mieluisan linjan. Se vain osoittaa mielikuvitusta ja halua joustaa, ja nykyään molemmat ovat tärkeitä ominaisuuksia. Jos jäät jumiin vanhoihin ajatuksiisi, muut ajavat nopeasti ohitsesi.

Rakkaus

Koska työelämä on tänä vuonna aktiivista, haluat ehkä panna sen etusijalle. Ajan mittaan se saattaa ruveta kaduttamaan. Saat tietysti tukea kotoa, jos osoitat tukea ja rakkautta läheisille jopa silloin, kun omat ajatukset ovat muualla. Ne, jotka etsivät vielä kumppania, suhtautuvat ehkä tilanteeseen rauhallisemmin kuin tavallisesti. Parin löytäminen työ- tai opiskelupaikalta on todennäköisintä. On hyvin mahdollista, että mielistyt itseäsi vanhempaan, sivistyneeseen henkilöön.

Terveys

Terveys, joka on nyt hyvä, saattaa vaihdella. Ne, joilla on pitkäaikainen sairaus, löytävät uusia hoitoja, joista he saavat toivoa ja hyötyä. Terveellisiin rutiineihin pitää suhtautua tosissaan, vaikka olisitkin hoikka ja hyväkuntoinen. On helppo sortua huonoihin tapoihin, kun asiat sujuvat hyvin. Elämässä eteenpäin ryntääminen voi polttaa kynttilää molemmista päistä. Saturnus auttaa pitämään yllä tyyliä ja miellyttävää ulkonäköä. Ei koskaan voi tietää, kuka niihin kiinnittää huomiota…

Työ

Muutokset työtavoissa ja -asenteissa eivät ole selkeitä. Se saattaa hämmentää niitä, jotka olettavat, että et pidä muutoksista. Oletus ei kuitenkaan ole totta. Kun muutos tuntuu sinusta hyvältä, et tee mitään kumotaksesi sitä. Arvot ja joustavuus ovat tärkeintä. Toisinaan se tekee sinusta ihaillun ja halutun työntekijän. Ulkonäkö ei ole tärkeä sinulle vain oman itsesi vuoksi vaan myös siksi, että tajuat sen olevan tärkeä muille.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: Kalat (19.2.–19.3.)

$
0
0

Tietämyksen laajentaminen kaikilla alueilla tuo kauaskantoisia etuja. Se sopii hyvin vuoteen, joka on henkilökohtaisen kehittymisen aikaa. Älä kavahda seikkailuja, kun kyseessä on oman elinympäristön muutos. Joskus mielikuvitus herää ja alkaa ohjata sinua saavuttamaan entistä enemmän henkilökohtaisessa elämässäsi. Kyseessä ovat kuitenkin vain sinun omat kuvitelmasi, joten säilytä terve järki. Jos olet tyytyväinen nykyiseen, miksi muuttaisit sitä? Suuntaa ylimääräinen energia vaikka uuteen harrastukseen.

Rakkaus

Ystävät ja rakastetut näyttävät pysyttelevän lähelläsi. Vaikka sinkut kohtaavat useita tavoittelemisen arvoisia henkilöitä, se johtuu enemmän sattumuksista kuin suunnittelusta. Kiireinen elämä ei anna paljon aikaa miettiä rakastumista. Parit näyttävät ainakin toistaiseksi olevan tyytyväisiä elämäänsä. Heille tämä on rauhallinen vuosi. Kesä on parasta aikaa kaikille, jotka etsivät rakkautta. Ulkoilu ja uusiin paikkoihin tutustuminen heittää vastaan kiinnostavia ihmisiä.

Terveys

Teit edellisenä vuonna muutoksia elämäntapoihisi. Jatka samalla linjalla. Kaiken kaikkiaan terveyden ja energiatason pitäisi olla hyvä. Kesä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden yhdistää hyvinvointi romanssiin. Tapaat paljon ihmisiä lenkillä tai kuntosalilla. Saatat tehdä vaikutuksen ihmiseen, joka tekee vaikutuksen sinuun. Älä ujostele. Keksi jotain yhteistä ja lähde liikkeelle siitä.

Työ

Tällä alueella Jupiter avaa tänä vuonna ovia. Tutki, mitä niiden takaa löytyy. Tekniikka voi tehostaa luovuutta ja olla tie tulevaisuuteen. Opettele uutta itse, mutta käänny myös asiantuntijoiden puoleen. Ota vastuuta, ja vuoden jälkipuolisko on räjähtävä menestys. Työstä tulee helpompaa kenties juuri tekniikan takia.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Vuosihoroskooppi 2018: rakkaus, terveys ja työ

$
0
0

OINAS (20.3.–19.4.)Vuosihoroskooppi 2018, oinas

Oinaan on nyt aika luopua piintyneistä käsityksistä ja ennakkoluuloista. Aikaisempaa vakaampi talous antaa oinaalle mahdollisuuden hemmotella itseään ja kehittää sensuelleja puoliaan.

Lue lisää…

HÄRKÄ (20.4.–20.5.)Vuosihoroskooppi 2018, härkä

Härän ei kannata tänä vuonna tuhlata aikaansa aineellisen tavoitteluun, vaan etsiä sitä, mitä tarvitsee. Rakkauselämässä luovuus ja itseluottamus kukoistavat.

Lue lisää…

KAKSOSET (21.5.–20.6.)Vuosihoroskooppi 2018, kaksoset

Kaksoset kohtaavat jännittäviä ja odottamattomia muutoksia, jotka eivät olisi tulleet kysymykseen vielä muutama vuosi sitten. Rakkauselämässä kaksoset etsii entistä syvempää ymmärrystä ja kumppanuutta, ei niinkään fyysistä ihastusta.

Lue lisää…

RAPU (21.6.–22.7.)Vuosihoroskooppi 2018, rapu

Ravulle vuosi 2018 on hyvä vuosi vahvistaa sukulaisuussuhteita ja pitkäaikaisia ystävyyksiä. Rakkaus joutuu toisinaan väistymään työasioiden tieltä. Jos olet poikkeuksellisen väsynyt, varmista, että olet terve.

Lue lisää…

LEIJONA (23.7.–22.8.)Vuosihoroskooppi 2018, leijona

Tänä vuonna leijonan aivot alkavat itsestään korjata menneisyyden ikävyyksiä. Talous on nousussa ja rakkausrintamalla edessä on jännittäviä aikoja.

Lue lisää…

NEITSYT (23.8.–22.9.)Vuosihoroskooppi 2018, neitsyt

Neitsyt saattaa törmätä romanssiin. Työrintamalla edessä odottaa upea tilaisuus. Mutta toisinaan voi olla vaikeaa erottaa toisistaan tosiasioita ja uskomuksia.

Lue lisää…

VAAKA (23.9.–22.10.)Vuosihoroskooppi 2018, vaaka

Vaaka menestyy tänä vuonna, jos hän ottaa elämän hallintaansa. Siitä kumpuaa vakautta myös talouteen ja perhe-elämään.

Lue lisää…

SKORPIONI (23.10.–21.11.)Vuosihoroskooppi 2018, skorpioni

Vuosi 2018 on skorpionille runsauden aikaa. Mitä enemmän skorpioni oppii muista, sitä enemmän hän ymmärtää itseään. Rakkauselämässä voi ilmetä haasteita.

Lue lisää…

JOUSIMIES (22.11.–20.12.)Vuosihoroskooppi 2018, jousimies

Jousimies kukoistaa tänä vuonna! Suurimman osan iloista ja jännityksestä jousimies saa koti- ja rakkauselämästä.

Lue lisää…

KAURIS (21.12.–19.1.)Vuosihoroskooppi 2018, kauris

Kauris voi tuntea tänä vuonna kaipaavansa muutoksia. Kauriin kannattaa olla varuillaan, sillä elämässä eteenpäin ryntääminen voi polttaa kynttilää molemmista päistä.

Lue lisää…

VESIMIES (20.1.–18.2.)Vuosihoroskooppi, vesimies

Itsevarmuus tuo vesimiehen rakkauselämän liekkeihin uusia ulottuvuuksia. Työ ja sosiaalinen elämä sekoittuvat vuoden mittaan toisiinsa ja perhepiirissä on tapahtumassa suuri muutos.

Lue lisää…

KALAT (19.2.–19.3.)Vuosihoroskooppi, kalat

Kaloille vuosi 2018 on henkilökohtaisen kehittymisen aikaa. Kesä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden yhdistää hyvinvointi romanssiin.

Lue lisää…

 

 

 


Mikä on horoskooppimerkkisi voimaväri? Tämän se kertoo sinusta

$
0
0

Pukeutumalla voimaväriisi voit tuntea sen vaikutuksen. Sinun ei kuitenkaan tarvitse vältellä muita värejä tai pukeutua voimaväriisi päästä varpaisiin. Voi olla, että jo pieni pilkahdus voimaväriä riittää tuomaan ilmi sen positiiviset vaikutukset.


Lähteet: mindbodygreen, Your Tango

Flirttailija, mököttäjä, kontrollifiriikki – horoskooppimerkkien heikkoudet parisuhteessa

$
0
0

Oinas (21.3.-20.4.) sinkoilee kuuntelematta kumppaniaan

Toisinaan oinaan kumppanista tuntuu, että hän on parisuhteessa yksin. Oinaalla riittää virtaa ja menoja vuorokauden ympäri. Hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan ja on urasuuntautunut, vaikka rakastaa perhettään ja etenkin lapsia yli kaiken.

Jos puoliso on samanlainen tahtopersoona, tiedossa on repiviä riitoja. It´s my way or no way, kuuluu oinaan motto. Elämä oinaan kanssa on täynnä intohimoa, yllätyksiä ja hyvää seksiä, mutta myös rasittavia impulsseja, itsekkyyttä ja rähinää.

Jos oinas oppii tekemään kompromisseja ja rauhoittumaan, hänestä kypsyy kumppani, jonka kanssa liekki roihuaa vielä vuosien jälkeen. Ratkaiseva kysymys on se, kiinnostaako oinasta rauhoittua.

Keskustele: Mieheni ei kuuntele eikä välitä tarpeistani

Härkä (21.4.-20.5.) ei suostu kompromisseihin

Härkä on periaatteessa ihannekumppani. Hän on lämmin, uskollinen ja loistava rakastaja. Miinuslistalla on yksi, mutta sitäkin hallitsevampi piirre: itsepäisyys. Härän uppiniskaisuus aiheuttaa riitoja, mökötystä ja epäselviä tilanteita.

Härkä ei halua joustaa tärkeissä periaatteissaan. Hän ei suostu keskustelemaan asiasta, vaan jurnuttaa ärsyttävän tyynenä odottaen kumppaninsa murtumista. Osa tulkitsee tämän vahvan ihmisen merkiksi, osa sietämättömäksi piirteeksi.

Joustamattomuus onkin parisuhteessa härän suurin heikkous. Hänen pitäisi oppia, ettei suhde ole taistelu, joka hänen pitää voittaa. Diplomaattisuus tekee elämästä helpompaa, ja kumppanilla voi olla mieltä avartavia ideoita.

Lue myös: 6 kompromissia, joita parisuhteessa ei kannata tehdä

Kaksoset (21.5.-21.6.) flirttailee muille kyllästyessään

Kaksoset menee paniikkiin, kun suhde vakavoituu ja arkistuu. Tämä päiväperho kaipaa toimintaa, yllätyksiä ja flirttailua. Kaksosilla on tapana vilkuttaa silmää aidan toiselle puolelle. He unohtelevat myös kumppanille tärkeitä asioita ja puhuvat tämän päälle.

Kaksosten terävä äly on myös hänen heikkoutensa suhteessa. Kypsän keskustelun sijaan hän yrittää ratkoa riidat piikittelyllä ja sarkasmilla. Kaksoset onkin paitsi loistava liehittelijä, myös hapokas ilkeilijä.

Kaksosten pitäisi ymmärtää, että arkistuminen kuuluu suhteen kehityskaareen. Tylsistymistä ei ratkaista hyppäämällä uuteen romanssiin. Hyökkääminen on huono tapa ratkaista riidat, ja kumppania tulisi kuunnella.

Lue myös: Saako ystävän puolison kanssa flirttailla?

Rapu (22.6.-22.7.) roikkuu edellisen suhteen murheissa

Rapu elää kirjaimellisesti rakkautta varten – ahdistavuuteen asti. Hän pelkää hylkäämistä, ja pelko aiheuttaa epävarmuutta, takertumista ja syyttelyä. Ravusta voi kehittyä kyttääjä, joka epäilee kumppaninsa uskollisuutta ja vahtii tätä herkeämättä.

Vanhojen suhteiden haavat sattuvat rapuun kauan. Hän saattaa pilata uuden onnensa voivottelemalla, miten ikävästi ex kohteli häntä. Uusi kumppani kokee olevansa enemmän ravun terapeutti kuin puoliso ja rakastaja.

Jotta suhde toimisi, ravun on opittava luottamaan kumppaniinsa. Molemmilla saa olla oma elämä, menoja ja ystäviä. Menneisyydessä ei voi roikkua, sillä pahimmillaan katkeruus pilaa rakkauden aina uudelleen ja uudelleen.

Lue myös: Kun suhde loppuu, mutta rakkaus ei – miten päästä yli erosta

Leijona (23.7.-22.8.) pompottaa ja besserwisseröi

Leijona on lämmin, hurmaava ja uskollinen, mutta myös näännyttävä kumppani. Mikään ihailu tässä maailmassa ei tunnu riittävän hänelle. Leijona passuuttaa, pompottaa ja uskoo, että hänen charmikkuutensa riittää vastineeksi kumppanille.

Leijonalla on myös pakonomainen tarve olla aina oikeassa. Hän haluaa sanoa viimeisen sanan joka keskusteluun – vaikka ei tietäisi aiheesta mitään. Rasittavimmillaan leijona on maailmanlopun besserwisser.

Leijonan pitäisi oppia olemaan joskus hiljaa ja nöyrtymään. Vaikka kumppani olisi hoivaajaluonne, hänkin tarvitsee huomiota ja hänellä on oikeus tulla kuulluksi.

Lue myös: Narsisti puolisona – 25 merkkiä, joista tunnistat narsistin parisuhteessa

Neitsyt (23.8.-22.9.) uuvuttaa kumppaninsa nalkutuksella

Neitsyt on uskollinen ja omistautuva kumppani, mutta myös nalkuttava neurootikko. Hän pelkää koko ajan tekevänsä virheen, joka karkottaa toisen. Jännittäminen johtaa takakireyteen, ja se jos mikä nostaa puolison piikit pystyyn.

Neuroottisuuden iskiessä neitsyt kyselee, huomauttelee ja panikoi kaikesta. Elokuvaillasta sohvalla ei tule mitään, koska pöytä on vinossa, leffa huono ja ruoka suolatonta. Rento nautiskelu on neitsyen ankaralle yliminälle vaikeaa.

Jotta yhteiselo onnistuisi, neitsyen on rentouduttava. Hänen pitää hyväksyä virheet sekä itsessään että toisessa. Huomio kannattaa keskittää siihen, mikä on hauskaa, hyvää ja onnistunutta.

Keskustele: Vaimo nalkuttaa pienistäkin asioista

Vaaka (23.9.-22.10.) ohittaa rakkaansa kipeät tunteet

Vaa’an paras puoli on myös hänen heikkoutensa parisuhteessa. Vaaka on yltiöpositiivinen – ärsyttävyyteen asti. Kun kumppani haluaisi puhua mieltään painavista asioista, vaaka vaihtaa aihetta ja ohittaa toisen kipeät tunteet.

Toinen vaa’an heikkous on päättämättömyys. Vaaka haluaa olla diplomaattinen ja pitää kaikki ovet avoinna. Joskus pientenkin päätösten tekeminen on tuskan takana. Ravintolan valitsemisesta ei tahdo tulla mitään tämän jahkailijan kanssa.

Vaa’an pitää antaa tilaa toisen heikkouksille. Depressiota ei voi ohittaa pirteydellä, vaan vaikeat asiat pitää surra. Spontaaniuskaan ei ole pahitteeksi. Joskus kannattaa heittäytyä loputtoman harkitsemisen sijaan.

Lue myös: Vaikea valita? Näillä 7 vinkillä helpotat ja nopeutat päätöksentekoa

Skorpioni (23.10.-22.11.) illkeilee, kyräilee ja takertuu

Skorpionin salaperäisen kuoren alla riehuu tunteiden myrsky. Skorpioni pelkää tulevansa petetyksi. Synkimmillään hänen logiikkansa on se, että jos hän pettää tai ilkeilee ensin, toinen ei ehdi satuttaa häntä.

Toisessa ääripäässä ovat pettäjäskorpionit, toisessa taas maaniset takertujat. Takertuja tutkii kumppaninsa taskut ja puhelimen. Hän järjestää nyyhkykohtauksia halutessaan huomiota, mutta on seuraavassa hetkessä kylmä ja puhumaton.

Skorpionin pitäisi ymmärtää, että suhde on aina riski. Tämä pitää hyväksyä, sillä ilman luottamusta ja rentoutta rakkaus ei saa edes mahdollisuutta. Suurin osa ihmisistä on hyviä, kun heitä kohtaan ollaan kilttejä ja luottavaisia.

Lue myös: Oletko taketuja vai välttelijä? Entä kumppanisi? Nämä seikat voivat selittää, miksi suhde ei toimi

Jousimies (23.11.-22.12.) tekee sitoutumiskammoisia ohareita

Jousimies vaikuttaa tapailuvaiheessa täydelliseltä kumppanilta. Ongelmat ilmaantuvat, kun pitäisi sitoutua, sillä tämä sana merkitsee jousimiehelle vankilaa. Hän voi tehdä ohareita ja katoamistemppuja, koska pelkää menettävänsä vapautensa.

Toinen jousimiehen heikkous on epäkypsyys. Hän purkaa sitoutumiskammoaan huonoon huumoriin ja arvaamattomuuteen. Toinen ei jaksa olla loputtomasti hänen likasankonsa huumorin varjolla, eikä tällaiseen rooliin tarvitse suostua.

Jos jousimies ei halua sitoutua, hänen on uskallettava tehdä tämä selväksi. On epäreilua antaa toisen ymmärtää, että tiedossa voisi olla enemmän. Vaikeat tilanteet pitäisi kohdata, ei ohittaa vitsailulla.

Lue myös: Yksipuolinen ihastuja – miksi kiinnostus loppuu, kun toisen tunteet heräävät?

Kauriin (22.12.-19.1.) käytännöllisyys kuihduttaa kipinän

Kauriin rakkaus on syvää ja omistautuvaa, mutta toisinaan tylsää. Hän on perfektionisti, joka yrittää änkeä kaiken Excel-taulukkoon, myös romantiikan. Seksi ja läheisyys jäävät usein työn varjoon ja elämästä tulee kellotettua.

Kauriin on myös vaikea ilmaista tunteitaan. Hän pelkää nolaavansa itsensä ja ajattelee, että kun hurmausvaihe on ohi, runoilua ei tarvita. Äärimmäinen rationalismi on kuitenkin on varma tapa tukahduttaa kipinä.

Jotta kemia ei katoaisi, kauriin on avauduttava ja hulluteltava. Pitkäkin suhde kaipaa vaihtelua ja yllätyksiä. Kauriin kannattaa rikkoa rutiineja ja hemmotella kumppaniaan muulloinkin kuin merkkipäivinä.

Keskustele: Olen todella tylsistynyt tässä parisuhteessa

Vesimiehen (20.1.-19.2.) viileys kuihduttaa suhteen tunteet

Vesimiehet ovat hurmaavia flirttailijoita, mutta heidän heikkoutensa paljastuvat seurustellessa. Vesimies on enemmän äly- kuin tunneihminen. Hän ei osoita kiinnostusta toisen tunteita kohtaan eikä jaa omiaan, sillä älyllinen yhteys riittää hänelle.

Tunteikas kumppani on kuin janoinen kasvi. Mitä enemmän hän kerjää huomiota, sitä enemmän vesimies ärsyyntyy ja  vetäytyy. Hän ei ymmärrä, miksi rakkauttaan pitäisi vakuutella, jos asia on tehty kerran selväksi.

Vesimiehen pitää valita kumppanikseen yhtä itseriittoinen älyihminen tai harjoitettava tunnetaitojaan. Vaikka vesimies ei kaipaisi pusuja ja palvontaa, toisen läheisyydenkaipuuta ei saa väheksyä.

Lue myös: Tunnekylmä puoliso ei koskaan puhu tunteistaan – syynä aleksitymia?

Kalojen (20.2.-20.3.) itsetunto-ongelmat johtavat draamaan

Kalojen perusongelma parisuhteessa on sinisilmäisyys. Kalat janoaa lempeä ja heittäytyy suhteeseen karismaattisen, mutta epäluotettavan kumppanin kanssa. Hän hoivaa aurveaaraa, antaa anteeksi ja nielee tämän selitykset.

Ongelmallinen kaava kumpuaa kalojen huonosta itsetunnosta. Kalat draamailee ja nyyhkii hyvässäkin suhteessa, koska ei usko kelpaavansa toiselle. Hän voi jopa pettää puolisoaan kohottaakseen itsetuntoaan ja tunteakseen olonsa halutuksi.

Jotta rakkaus onnistuisi, kalojen on vahvistettava itsetuntoaan. Hänen on opittava rakentamaan oma onnensa myös parisuhteessa. Elämää ei voi elää toisen kautta, eikä itsetunto saa riippua huomiosta.

Keskustele: Itsetunto-ongelmat vaikeuttavat parisuhteitani

Lähteet: Yourtango ja Yourtango

Matemaatikko vai tunneälykäs? Tällaista älyä sinulla on horoskooppisi perusteella

$
0
0

Oinas (21.3.-20.4.) näkee mahdollista mahdottomassakin

Oinas on eläinradan alullepanija ja taistelija. Tämä optimistinen horoskooppimerkki näkee mahdollisuuksia siellä, missä muut näkevät riskejä ja suljettuja ovia.

Oinaan äly on itsevarmaa toimintakykyä. Hän ei ole herkkä pohdiskelija, vaan aktiivinen tekijätyyppi. Oinas osaakin keksiä käytännöllisiä ratkaisuja katastrofeihin. Mitä vaikeampi tilanne, sitä enemmän hän innostuu.

Monilla oinailla on myös liikunnallista lahjakkuutta. Oinaat ovat sekä nopeita, vahvoja että kestäviä. Rohkeutensa ansiosta he uskaltavat tehdä huikeita temppuja vaikeissa ja vaarallisissa lajeissa.

Lue myös: Miten löytää kadonnut motivaatio?

Härkä (21.4.-20.5.) ratkoo käytännön pulmat käsillään

Härän älykkyys on kinesteettistä. Hän hahmottaa maailman käsillä tekemisen, aistien ja kosketuksen kautta. Härkä onkin parhaimmillaan kädet savessa tai taikinassa.

Härät ovat mestareita nikkaroinnissa, kokkaamisessa, remontoinnissa ja pihatöissä. Tällä tähtimerkillä on myös estetiikantajua. Moni härkä on kuvataiteellisesti tai musikaalisesti lahjakas, vähintäänkin näppärä askartelija.

Härät ovat sekä kaunosieluja että rationalisteja. Taiteellisuutensa lisäksi härillä on taloudellista ja matemaattista terävyyttä. He haistavat rahan, osaavat sijoittaa sitä ja vaistoavat, millaisia riskejä kannattaa ottaa.

Lue myös: Säästä rahaa ja aikaa alennusmyynneissä – 6 vinkkiä aleostoksille

Kaksoset (21.5.-21.6.) osaa kirjoittaa ja koodata

Kaksoset on kielellisesti lahjakkain horoskooppimerkki. Sanansaattajien planeetta Merkurius ohjaa tätä tähtimerkkiä, jonka älykkyys liityy kirjoittamiseen, puhumiseen ja viihdyttämiseen.

Moni kaksonen päätyy taipumustensa ansiosta viestintä-, myynti- tai markkinointialalle tai kirjailijaksi. Pehmeimmät kaksoset eivät vain puhu, vaan osaavat kuunnella muita. He sopivat sosiaalialalle ja terapiatyöhön.

On olemassa myös tekninen kaksostyyppi, joka elää ja hengittää tietotekniikkaa. Nämä kaksoset ovat näppäriä koodaajia. Nopeiden hoksottimiensa ja sosiaalisen silmänsä ansiosta he loistavat myös strategisissa tietokonepeleissä.

Ravulla (22.6.-22.7.) on herkkää tunneälyä

Rapu on herkkä, kuoreensa vetäytyvä ihmistyyppi, jolla on rikas sisäinen maailma. Hän aistii muiden mielenliikkeet ja osaa analysoida sekä itsensä että muiden tunteita.

Ravut ovat myös hoivaavia lähipiirinsä luottolohduttajia. He ymmärtävät puolestakin sanasta, mikä toisen mieltä painaa. Ravuilla on kirjaimellisesti parantava kosketus ja heidän läsnäolonsa rauhoittaa maagisella tavalla.

Ravut ovat usein kaunosieluja. Etenkin musiikki, runous, kuvataiteet ja vanhat tavarat kiehtovat taiteilijarapua. Tämä ihmistyyppi osaa koskettaa muita paitsi käsillään, myös taiteensa kautta.

Lue myös: Empatiaa on 4 erilaista muotoa – miten sinun empatiasi ilmenee?

Leijonan (23.7.-22.8.) on visuaalinen trendinero

Leijonan äly on yhdistelmä omaperäistä luovuutta ja trendinenää. Tämä tähtimerkki on usein kiinnostunut muodista, näyttelemisestä tai musiikista. Hän onnistuu luomaan persoonallisen tyylin, mutta on samalla massojen suosikki.

Leijona on myös sosiaalisesti fiksu manipuloivuuteen asti. Hän tietää, mistä naruista vetää, jotta hän saa huomiota ja pääsee tärkeiden ihmisten puheille.

Vaikka leijona rakastaa draamaa, hänellä on tilannetajua. Tiukoissa paikoissa leijona ei diivaile. Hän toimii hienovaraisesti ja miellyttävästi ja hänen moraalinsa kertoo, mitä tulee tehdä, jotta lopputulos on oikeudenmukainen.

Neitsyen (23.8.-22.9.) äly on analyyttista loogisuutta

Neitsyt on yksi tähtiradan terävimmistä älyköistä. Tämän pohdiskelijan ajattelutyyli on looginen ja analyyttinen. Neitsyt on ammatistaan riippumatta klassinen tutkijatyyppi.

Neitsyt hallitsee kaaosta tutkimalla, erittelemällä ja järjestelemällä. Hän on oikea ihminen keräämään ja analysoimaan tutkimusmateriaalia, tekemään kirjanpitoa, organisoimaan projekteja ja järjestämään varastoja.

Neitsyellä on ainutlaatuinen kyky soveltaa älykkyyttään käytäntöön. Hän ei ole hajamielinen professori, vaan pedantti Excel-ekspertti. Verbaalinen neitsyt osaa kirjoittaa myös ymmärrettäviä raportteja ja selkeitä lehtijuttuja.

Lue myös: Miksi älykäs ja ahkera ei menesty? 6 konkreettista syytä

Vaa’at (23.9.-22.10.) ovat musikaalisia diplomaatteja

Tätä horoskooppimerkkiä luonnehtii pyrkimys harmoniaan. Vaa’alla on musikaalista älyä, jota hän osaa soveltaa muillakin elämän osa-alueilla.

Nekin vaa’at, jotka eivät osaa lukea nuotteja, ovat luonnostaan rytmikkäitä. He tunnistavat kappaleet parista alkutahdista ja osaavat eritellä niissä käytetyt soittimet. Rytmitaju tekee vaa’asta myös hyvän tanssijan ja voimistelijan.

Vaikka vaaka ei olisi musikaalinen, hän osaa järjestää ympäristönsä sointuvaksi. Hän on hyvä kuuntelija ja suostuttelija, joka tahdistaa erilaiset ihmiset samalle taajuudelle. Vaa’an viisaus on kykyä ratkoa kaikenlaiset riitasoinnut.

Lue myös: Parempi mieliala, muisti ja työteho – kuuntele töissä musiikkia

Skorpionilla (23.10.-22.11.) on kyky nähdä muiden läpi

Skorpionilla on syvälle pureutuvaa psykologista älyä. Tällä horoskooppimerkillä on ainutlaatuinen, jopa pelottava kyky nähdä muiden motiivit.

Skorpioni voi vaikuttaa hiljaiselta ja vaarattomalta. Pinnan alla piileskelee kuitenkin ovela etsivä, joka vaistoaa valheet, aistii tunnelmat ja ennakoi tulevat tapahtumat. Toisinaan tuntuu, että skorpionilla on yliluonnollisia kykyjä.

Jos skorpioni kanavoi älynsä väärin, hän voi huijata muita. Skorpionissa on kuitenkin runsaasti rakkautta ja empaattisuutta. Lämpimät ja skorpionit ovat hoivaajia, jotka rekisteröivät läheistensä pienimmätkin tarpeet.

Lue myös: Joudutko huomaamattasi valtataisteluihin? Näistä merkeistä tiedät sen

Jousimies (23.11.-22.12.) osaa parantaa maailmaa

Jousimies on intohimoinen matkailija, joka on kiinnostunut ympäristöstä ja politiikasta. Hänellä on intoa ja tarmoa ratkoa yhteiskunnallisia ja globaaleja ongelmia.

Optimistinen jousimies ei lannistu suurten ongelmien edessä. Hän ponkaisee hetkessä pystyyn hyväntekeväisyystempauksen ja tietää, miten ihmiset saa suostuteltua mukaan.

Jousimiehellä on myös verbaalista älyä. Hän on innostava puhuja, joka osaa konkretisoida monimutkaiset asiat. Hän vakuuttaa kuulijansa niin intiimeillä cocktail-kutsuilla kuin satojen osallistujien seminaarissa.

Lue myös: Vuoden puhujan helpot vinkit: Näin pidät hyvän puheen

Kauris (22.12.-19.1.) on kävelevä taskulaskin

Kauris on rationaalinen ongelmanratkaisija, joka rakastaa sivistystä. Tieto on hänelle sydämenasia ja hutkimisen sijaan hän tutkii perusteellisesti.

Kauriit ovat usein lahjakkaita matematiikassa, kielissä ja taloudessa. Kauris hallitsee helposti toistakymmentä kieltä, ratkoo vaativat yhtälöt ilman laskinta ja siteeraa ulkomuistista klassikkoromaaneja.

Kauris ei kuitenkaan ole vain teoreettinen älykkö. Hän haluaa tuloksia ja miettii, miten tietoa voi soveltaa käytännössä. Tämä kirjatoukka osaa korjata kaiken ja ratkoo paniikkitilanteet yksi osio kerrallaan.

Lue myös: 6 merkkiä jotka kertovat, että puolisollasi on sydämen sivistystä

Vesimies (20.1.-19.2.) hahmottaa tilat ja muodot

Vesimiehellä on poikkeuksellisen hyvä avaruudellinen hahmotuskyky. Hän tietää jo huonetta vilkaisemalla, millaiset kalusteet, muodot ja värit sopivat tilaan..

Vesimies ymmärtää etäisyyksiä ja kokoja. Hän osaa liikutella rakenteita mielessään, oli kyse sitten konkreettisesta tilasta tai abstraktimmasta projektista. Vesimiehet ovatkin lahjakkaita arkkitehtuurissa, fysiikassa, tähtitieteessä ja rakentamisessa.

Vesimies pitää päänsä kylmänä tiukoissa tilanteissa eikä häntä voi manipuloida. Hänen älykkyytensä on vahvaa, viileää ja riippumatonta. Tämä kyky tekee hänestä loistavan tutkijan, innovaattorin tai yrittäjän.

Testaa: Mikä väri kuvassa kiinnittää huomiosi? Tämän se kertoo sinusta

Kaloilla (20.2.-20.3.) on luovuutta ja tunneälyä

Kalat on luova ja levoton horoskooppimerkki. Hänen mielessään kuplii kymmeniä ideoita ja hän toteuttaa itseään elämän useilla osa-alueilla kuin Leonardo da Vinci.

Kalojen älykkyys liittyy taiteeseen, luontoon ja aisteihin. He vaistoavat etenkin lasten ja eläinten tarpeet ja herättävät kaiken lähellään olevan eloon. Monet kalat ovat viherpeukaloita, jotka eivät osaa selittää, miten he elvyttävät nuupahtaneet kasvit.

Kalojen tunneäly on herkkää. He osaavat lukea rivienvälejä ja tietävät, milloin kannattaa olla hiljaa. Kalat ei kuitenkaan pelkää näyttää tunteitaan. Hänellä on ainutlaatuinen lahja avata sulkeutuneiden ihmisten tunnelukkoja.

Lue myös: Tunnista ja avaa omat tunnelukkosi

Lähteet: Your Tango, Culture Astrology

Ovatko tähdet prinssi Harryn ja Meghanin rakkauden puolella? Tämän astrologia kertoo parin tulevasta avioliitosta

$
0
0

Prinssi Harry, 33, astelee toukokuussa alttarille Meghan Marklen, 36, kanssa. Rakastunut pariskunta on selvästi täysin toistensa lumoissa. Mutta millaista heidän yhteiselonsa on astrologian mukaan?

Prinssi Harry on horoskoopiltaan neitsyt, Meghan puolestaan leijona. Tällainen Harryn ja Meghanin suhde on heidän tähtimerkkiensä mukaan:

Suhteessa on paljon intohimoa

Neitsyt ja Leijona ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä. Neitsyt on vetäytyvä, ahkera ja pikkutarkka. Leijona taas on ekstrovertti, dominoiva ja karismaattinen. Vastakohdat vetävät kuitenkin toisiaan puoleensa. Se tarkoittaa, että Harrryn ja Meghanin suhteessa on paljon intohimoa.

Meghan päättää ja Harry joustaa

Neitsyt on jääräpäistä ja parrasvaloissa viihtyvää leijonaa joustavampi. Neitsyt antaa mielellään ohjakset leijonalle. Luultavasti siis Meghan tekee Harrya useammin päätöksiä pariskunnan asioista.

Harry opettaa Meghanille kärsivällisyyttä

Organisointikykyinen neitsyt opettaa leijonalle kärsivällisyyttä ja auttaa tätä panemaan asiat järjestykseen. Neitsyt auttaa leijonaa myös säätelemään talouttaan. Kuulostaa siis vahvasti siltä, että Harry ottaa pariskunnan talousasioista vetovastuun.

Meghan innostaa Harrya hauskanpitoon

Leijonalla on kyky saada ahkera neitsyt hellittämään kiireitään ja jättämään aikaa hauskanpitoon. Leijona myös innoittaa rakastaan spontaaniuteen. Mikäli siis tähtiin on uskominen, Meghan tuo lisää hauskuutta Harryn elämään.

Mietitkö, mitä tähdet sanovat sinun ja rakkaasi suhteesta? Tee testi!

Horoskooppimerkkien seksuaalisuus: nämä tähtimerkit ovat parhaita rakastajia

$
0
0

Eläinradalta löytyy viisi poikkeuksellisen seksuaalista horoskooppimerkkiä. Näillä merkeillä on paljon eroottista energiaa, he ovat vapautuneita ja huomioivat kumppaninsa tarpeet.

Listasimme tähtikartan parhaat rakastajat ja kokosimme muille horoskooppimerkeille vinkkejä, joiden avulla heidänkin seksuaalisuutensa puhkeaa kukkaan.

Nämä horoskooppimerkit ovat parhaita rakastajia:

1. Vaaka (23.9.-22.10.) toteuttaa jokaisen toiveesi

Vaaka on eläinradan flirttailevin tähtimerkki. Hän ei kuitenkaan ole tyrkky, vaan huomioiva ja elegantti. Charmikkuus tekee vaa´asta myös loistavan rakastajan.

Vaaka on kommunikoiva kuuntelija, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen muita. Hän haluaa toteuttaa kumppaninsa toiveet, eikä hän tyrmää täysin villeimpiäkään ideoita. Vaaka on vapauttava rakastaja, jonka seurassa fantasioitaan ei tarvitse hävetä.

Parasta vaa´assa on hänen herkkyytensä. Hän tarkkailee koko ajan kumppaninsa eleitä ja äännähdyksiä. Hän tietää, koska toinen kaipaa rajuja otteita, koska hellyyttä. Vaaka ei pakota kumppaniaan mihinkään, mikä ei sillä hetkellä tunnu hyvältä.

Opettele viettelyn mestariksi – 5 vinkkiä, joilla piristät arkista parisuhdetta.

2. Oinas (21.3.-20.4.) on tulinen luonnonlapsi

Oinas on paitsi seksuaalinen, myös erittäin energinen horoskooppimerkki. Seksi on sarvipäälle elinehto. Hän purkaa siihen paineitaan ja ammentaa siitä voimaa.

Oinas on valmis seksiin aikaan ja paikkaan katsomatta. Oinas ei tarvitse silkkilakanoita, vaan hän käy puuhiin hississä, autossa tai toimiston pöydällä. Kiinnijäämisen riski ja kiire eivät ahdista, vaan kiihottavat häntä.

Oinas on seksuaalisesti luonnonlapsi. Hän ei häpeile, eikä ihmiskehossa ole hänen silmissään virheitä, joita pitäisi peitellä. Oinaan itsevarmuus voi ujostuttaa arempaa ihmistä, mutta lopulta oinas kaivaa häveliäänkin kuoren alta esille seikkailijan.

Kun seksi tuntuu liian työläältä – 7 terveellistä syytä harrastaa pikaseksiä.

3. Jousimies (23.11.-22.12.) keksii parhaat seksipaikat

Jousimies on seikkailunhaluinen maailmanmatkaaja – myös sängyssä. Tämä valloittaja haluaa kokea mahdollisimman monta seksiseikkailua eksoottisissa paikoissa.

Jos joku tähtimerkki pääsee kymppikerhoon, se on jousimies. Jännittävissä paikoissa ja etenkin ulkona rakastelu kiihottaa häntä. Jousimiehen lempihuvia on puuhastella salaa uimarannalla pyyhkeen alla, kun ympärillä on satoja ihmisiä.

Jousimies on myös yksi fyysisesti vahvimmista horoskooppimerkeistä. Hän jaksaa rakastella pitkään ja taipuu akrobaattisiin asentoihin. Seksi tämän tähtimerkin kanssa onkin kuin värikäs ja jännittävä, jatkuvasti muuttuva kaleidoskoopin kuva.

Seksiä metsässä, veneessä, parvekkeella… näitä tuhmuuksia on pakko kokeilla kesällä!

4. Härkä (21.4.-20.5.) huomioi kaikki aistit

Maamerkki härkä on huippuaistillinen horoskooppimerkki. Hän käyttää seksiin aikaa ja hyödyntää kaikkia aistejaan. Seksi on härälle suorastaan pyhä kokemus, jossa hän ei halua hosua.

Sensuelli härkä on mestari rakentamaan mistä tahansa ympäristöstä eroottisen näyttämön musiikilla, valaistuksella ja tuoksuilla. Härkä on myös herkuttelija. Alkupalat hän nauttii mieluusti kumppaninsa iholta.

Härkä on loistava seksikumppani etenkin niille, jotka kiihottuvat hitaasti. Hän asettaa toisen tarpeet etusijalle eikä laiminlyö esileikkiä. Härkä jaksaa rakastella pitkään, ja seksi käsittää paljon muutakin kuin pelkän yhdynnän.

Hyödynnä viisi aistiasi seksissä.

5. Skorpionin (23.10.-22.11.) seksuaalisuus on eläimellisen villiä

Skorpionia pidetään seksuaalisimpana horoskooppimerkkinä. Hän uppoutuu vähän väliä eläimellisen himokkaisiin fantasioihinsa, vaikka sitä ei usko hänen hillitystä olemuksestaan.

Skorpionin seksuaalisuus on omistautuvaa ja syntistä. Hän on kiinnostunut tämänkin elämän osa-alueen pimeistä puolista: sm-henkisistä leikeistä, dominoinnista, pornosta ja kimppakivasta. Hän on innokas kokeilemaan näitä luotettavan ihmisen kanssa.

Skorpioni on myös jaksava rakastaja. Hän jaksaa rakastella tunteja – siis kirjaimellisesti tunteja. Seksi on kanava, jonka kautta tämä hautoja paljastaa tunteensa; niin rakkauden, hellyyden kuin aggressiot.

Kyllästyttääkö perusseksi? Mitä jos kokeilisit jotain ihan uutta sm-tyyliin.

Näin muut merkit voivat kehittyä rakastajina

Älä lannistu, vaikka oma tai kumppanisi horoskooppimerkki ei olisi top viidessä. Jokaisessa tähtimerkissä on eroottista potentiaalia, se pitää vain houkutella esille. Listasimme vinkit, joiden avulla se onnistuu:

Kaksoset (21.5.-21.6.): Puhu vähemmän, kosketa enemmän

Kaksoset on älykäs, kielellisesti lahjakas tähtimerkki. Nämä piirteet tekevät hänestä vastustamattoman flirttailijan. Se, että hän kyllästyy seksiin nopeasti, voikin olla kumppanille yllätys.

Kaksoset on enemmän älyllinen kuin fyysinen persoona. Hän nauttii viettelystä ja esileikistä, mutta hyvä kirja menee usein seksin edelle. Myös hyperaktiivisuus häiritsee seksiin keskittymistä ja kumppanin huomioimista.

Kaksosten seksielämä muuttuu intensiivisemmäksi, kun hän opettelee rauhoittumaan ja elämään hetkessä. Sulje aivot ja käytä enemmän aistejasi. Hyödynnä huimaa mielikuvitustasi myös seksissä, älä vain makuuhuoneen ulkopuolella.

Hiljaisuuden positiiviset vaikutukset – anna aivojen ja mielen toipua 4 hiljaisuusvinkin avulla.

Rapu (22.6.-22.7.): Heittäydy välillä raisuksi

Rapu on kiinnostuneempi romantiikasta kuin erotiikasta. Hänen on vaikea harrastaa seksiä, jos suhteessa ei ole tunnesidettä. Yhden yön jutut eivät ole häntä varten.

Parhaimmillaan ravun rakkaudennälkä tekee seksistä intiimiä ja unohtumatonta. Se voi kuitenkin ladata seksiin paineita. Joskus on hauskaa rakastella nopeasti, rajusti tai huolettomasti ilman runoilua ja syvällisyyttä.

Yritä suhtautua seksiin hieman kepeämmin. Seksi voi ja saa olla hauskaa, eikä sen tarvitse olla aina täydellistä. Pitkät ja herkät sessiot tuntuvat paremmilta, kun harrastatte välillä myös pikaseksiä tai kokeilette jotain villiä.

Haluatko rajua seksiä? Kokeile näitä asioita, kun olet villillä tuulella.

Leijona (23.7.-22.8.): Opettele huomioimaan kumppanisi

Leijona nauttii seksistä estottomasti ja hän tihkuu viettelevää itsevarmuutta. Hänen seksielämäänsä hankaloittaa vain yksi, mutta sitäkin tärkeämpi seikka.

Leijona nimittäin tuppaa olemaan myös makuuhuoneessa itsekäs. Hän janoaa seksiä, mutta keskittyy ennen kaikkea omaan nautintoonsa. Leijona ei aina huomioi kumppaniaan ja voi tyrmätä tämän toiveet liian jyrkästi.

Leijonasta voi kuitenkin kehittyä mahtava rakastaja. Tämä vaatii seksuaalisen vuorovaikutuksen kehittämistä. Kiinnitä huomiota kumppanisi eleisiin, anna hänen olla välillä ohjaksissa ja opettele nauttimaan nautinnon tuottamisesta.

Ihana esileikki – näin saat enemmän nautintoa seksistä.

Neitsyt (23.8.-22.9.): Älä suorita seksiä

Neitsyellä on taipumusta neurooseihin ja estoihin, jotka pidättelevät hänen villiä puoltaan. Neitsyt haluaa olla täydellinen rakastaja, ja juuri tämä kahlitsee häntä.

Neitsyen mielessä piilee huikeita fantasioita. Häntä kuitenkin pelottaa puhua niistä, saati sitten toteuttaa haaveitaan. Neitsyt pelkää näyttävänsä tai kuulostavansa hölmöltä. Hän jännittää, mitä kumppani ajattelee hänestä ja hänen toiveistaan.

Neitsyen seksielämä parantuu, kun hän vaientaa sisäisen kriitikkonsa ja uskaltaa heittäytyä. Älä ajattele seksiä suorituksena. Kumppanisi ei arvioi, vaan haluaa sinua. Saatat yllättyä iloisesti, kun kerrot hänelle toiveistasi.

Parempaa seksiä, onnellisempaa elämää – Näin vahvistat seksuaalista itseluottamustasi.

Kauris (22.12.-19.1.): Unohda työhuolet makuuhuoneessa

Kauris on urakeskeinen ja stressiherkkä persoona. Kuormittuminen ja väsymys häiritsevät toisinaan hänen ihmissuhteitaan ja seksielämäänsä.

Kun kauris ymmärtää, että seksuaalisuutta pitää vaalia, hänestä kehittyy oivallinen rakastaja. Kauriilla on tapana omistautua täysillä tärkeille asioille. Tämä pätee myös seksiin, kunhan kauris ymmärtää eroottisen elämän tärkeyden.

Jos työstressi alkaa näivettä seksielämää, raivaa sille kalenterista tietoisesti aikaa. Kokeile meditaatiota tai meditatiivista tantraseksiä. Tantra opettaa tietoista hengittämistä ja keskittymistä, jotka tekevät seksistä energisoivaa.

Tantraseksi – 5 tantravinkkiä, jotka takaavat sinulle elämäsi parhaan orgasmin.

Vesimies (20.1.-19.2.): Älä pihtaile tunteitasi

Vesimies on estoton ja kokeilunhaluinen rakastaja. Seksi on vesimiehelle myös henkinen kokemus, joka laajentaa hänen tajuntaansa.

Vesimiehen kumppani voi kuitenkin jäädä vaille tunnekontaktia. Vesimies on itsenäinen horoskooppimerkki, joka ei ole vahvimmillaan romanttisissa tunneilmaisuissa. Seksin jälkeen hän lompsii suihkuun, vaikka toinen kaipaisi hellittelyä.

Saat seksistä enemmän irti, kun näytät tunteesi avoimemmin. Seksuaalinen kemia tarvitsee polttoaineekseen katseita, sanoja ja vihjailevia kosketuksia. Akrobatiaa ei tarvita, kun ilmassa on sähköä ja latausta.

Vinkit rakkausseksiin – näin syvennätte suhdettanne hellyyden avulla.

Kalat (20.2.-20.3.): Uskalla olla itsekkäämpi

Hoivaava ja huomioiva kalat voi sivuuttaa sängyssä omat tarpeensa. Hän kyllästyy seksiin, jos kumppani ei älyä kysyä, mistä kalat nauttii, eikä hän ota asiaa itse puheeksi.

Kyllästyessään kalat passivoituu  ja katselee mieluummin televisiota kuin rakastelee. Kumppanuus on vaarassa muuttua pelkäksi kaveruudeksi, jos kalat laiminlyö erotiikan. Jotta seksielämä piristyisi, hänen pitää olla itsekkäämpi.

Kalat on suloinen ja pehmeä, mutta hänessäkin on dominoiva puolensa. Uskaltaudu paljastamaan tätä piirrettäsi, ja seksi muuttuu monipuolisemmaksi ja sytyttävämmäksi. Älä ainoastaan palvele, vaan pyydä ja näytä, mistä pidät.

Näin pidät rajoistasi kiinni parisuhteessa – terve itsekkyys on tärkeää rakkaudessakin.

Näiden horoskooppimerkkien kanssa sovit parhaiten seksuaalisesti yhteen

$
0
0

Oinas (21.3.–20.4.) tarvitsee tulisen rakastajan

Oinaan seksuaalinen halu on lähes kyltymätön. Platoninen sielujen kumppanuus ei riitä tälle tulimerkille, sillä oinas saa seksistä energiaa ja purkaa siihen paineitaan. Jos oinas ei saa riittävästi seksiä tai se on tylsää, hänestä tulee piikikäs.

Parhaita seksikumppaneita oinaalle ovat jousimies ja leijona. Kaikki kolme ovat tulimerkkejä, jotka nauttivat kiinni jäämisen riskistä ja seksistä julkisilla paikoilla. Myös kaksosten tuhma mielikuvitus ja vesimiehen kokeilunhalu kiehtovat oinasta.

Herkät, seksiin romanttisesti suhtautuvat rapu ja kalat ovat täysin eri taajuudella oinaan kanssa. Oinaalle seksi on ennen kaikkea fyysinen purkautumiskokemus, herkille vesimerkeille henkinen rituaali.

Kun seksi tuntuu työläältä – 7 terveellistä syytä harrastaa pikaseksiä

Härkä (21.4.–20.5.) himoitsee hitaita viettelijöitä

Esileikki on härälle yhtä tärkeää kuin seksi. Pikaseksi enemmänkin ärsyttää kuin kiihottaa härkää, joka nauttii suorastaan piinallisen pitkitetystä seksistä. Romanttiset viettelyelementit, kuten kynttilät, viini ja musiikki virittävät hänet tunnelmaan.

Kauris ja neitsyt nauttivat hitaasta seksistä aistillisessa ympäristössä. Myös intohimoinen skorpioni on loistava kumppani kyltymättömälle härälle. Härän on tosin oltava valmis luopumaan konservatiivisesta kuorestaan tämän hurjastelijan kanssa.

Räjähdysmäisestä pikaseksistä nauttivat kumppanit eivät sovi härälle. Tällaisia ovat oinas ja jousimies, joita kynttiläillalliset ja tantrailu vain turhauttavat.

5 tantraseksivinkkiä, jotka takaavat sinulle elämäsi parhaan orgasmin

Kaksoset (21.5.–21.6.) kaipaa kekseliästä petikaveria

Kaksoset kyllästyy nopeasti – myös sängyssä. Hän haluaa kokeilla erilaisia paikkoja ja asentoja. Yksi kumppani ei välttämättä riitä tälle päiväperholle. Kaksoset on verbaalisin horoskooppimerkki, joka nauttii flirttailusta ja tuhmista puheista.

Parhaita seksikumppaneita kaksosille ovat liberaalit ja estottomat vaaka ja vesimies. Ei ole ehdotusta, joka hätkähdyttäisi näitä ilmamerkkejä. Jousimiehessä taas on alkukantaista fyysisyyttä, joka repii kaksoset fantasioistaan makuuhuoneeseen.

Rutiinit ja henkinen kahlitseminen kammottavat kaksosia. Seksitapoihinsa rakastuva kauris ja sitoutumista janoava rapu enemmänkin ahdistavat kuin kiihottavat häntä.

Näin puhut tuhmia olematta mauton

Rapu (22.6.–22.7.) tarvitsee luotettavan palvojan

Seksi ei ole ravulle vain fyysisen himon tyydyttämistä. Rapu haluaa tuntea, että kumppani haluaa juuri häntä. Yhden yön jutut eivät ole häntä varten, vaan hän etsii palvojaa, joka tekee kaikkensa tyydyttääkseen vain ja ainoastaan hänet.

Kalat, härkä ja neitsyt ovat yhtä emotionaalisia horoskooppimerkkejä, jotka kaipaavat sitoutumista. Seksuaalisesti kokeilunhaluisen ravun tajunta laajentuu myös kyltymättömän, estottoman ja kuorensa alla äärettömän herkän skorpionin kanssa.

Kaksosten ja vesimiehen kevytmielisyys taas kauhistuttaa rapua. Oinaan otteet tuntuvat kulmikkailta ja tylyiltä, sillä rapu ei halua olla pelkkä tyydyttäjä, vaan jumaloinnin kohde.

Vinkit rakkausseksiin – näin syvennätte suhdettanne hellyyden avulla

Leijona (23.7.–22.8.) syttyy estottomasta paljastelusta

Leijona on kuin tähtiradan aurinko, jota muut planeetat kiertävät. Leijona tarvitsee myös sängyssä palvontaa. Hän on erittäin seksuaalinen merkki, joka kärsii henkisesti, jos suhteen fyysinen puoli ei toimi.

Oinaalla ja jousimiehellä on rohkeutta toteuttaa leijonan fantasioita, jotka liittyvät kiinni jäämiseen, pukuleikkeihin ja strippaamiseen. Moni leijona nauttii dominoinnista. Hieman yllättäen luonnostaan alistuva neitsyt voikin olla hänelle seksuaalisesti täydellinen match.

Itseriittoinen vesimies sen sijaan ei paijaa leijonaa tarpeeksi seksin jälkeen. Verhojen takana viihtyvä kauris taas on liian pidättyväinen tirkistelystä nauttivalle kissavaltiaalle.

Seksiä metsässä, veneessä ja parvekkeella…. näitä tuhmuuksia on pakko kokeilla kesällä!

Neitsyt (23.8.–22.9.) heittäytyy luotettavassa seurassa

Neitsyt on ulkoisesti pidättyväinen horoskooppimerkki. Luottamuksellisessa suhteessa hänestä kuoriutuu kuitenkin hurjastelija. Neitsyt on valmis kokeilemaan kaikkea, kunhan hän voi luottaa siihen, että kumppani ei lörpöttele seikkailuista muille.

Kauris, leijona ja härkä huokuvat luotettavuutta ja voimaa, joka rentouttaa neitsyen. Myös ulkoisesti pidättyväinen, mutta sisimmässään syntinen skorpioni sopii hänelle. Näiden merkkien kanssa neitsyt heittäytyy tuntikausien seksimaratoneihin ja dominointileikkeihin.

Kukasta kukkaan hyppivä kaksoset saa neitsyen hermostuneeksi, vaikka flirtti kipinöisi. Oinas etenee turhan nopeasti, eikä neitsyt ehdi tahtiin mukaan. Pitkä esileikki on edellytys hänen nautinnolleen.

Näin puhut seksistä uuden kumppanisi kanssa

Vaaka (23.9.–22.10.) villiintyy vihjailusta

Vaa´an seksuaalisuus on kekseliästä ja älykästä. Vaaka on flirttailevin horoskooppimerkki, joka rakastaa tyylikästä kaksimielisyyttä. Hän kasvattaa himoa vihjailevilla katseilla ja sanoilla.

Kujeileva kaksoset on vaa´alle täydellinen kumppani. Molemmat nauttivat tuhmista viesteistä, roolileikeistä ja hauskasta seksistä. Myös vesimiehen kokeilunhalu viehättää vaakaa. Tämä pari kokeilee akrobaattisia asentoja, ja lakanoiden välissä saattaa olla enemmän kuin kaksi ihmistä.

Vaa´an kärsivällisyys ei riitä hermoilevan neitsyen pehmittelyyn. Hän ei myöskään ymmärrä kaurista ja rapua, jotka suhtautuvat seksiin vakavasti ja parisuhdekeskeisesti.

Kuumia viestejä, vihjaavia puheluita… Etänä aloitettu esileikki kiihottaa mielikuvitusta

Skorpioni (23.10.–22.11.) koukuttuu kestävään rakastajaan

Skorpioni ei piittaa 50 Shades of Greysta, sillä hänen maailmansa on mustavalkoinen. Hyvä seksi on hänelle kuin huume, jota hän haluaa aina vain enemmän. Huono ihmissuhde taas näivettää hänen libidonsa ja elämänhalunsa.

Aktiiviset tulimerkit oinas ja jousimies ovat tarpeeksi kestäviä ja rohkeita sm-henkisiin kokeiluihin. Pelkkä raju seksi ei kuitenkaan riitä herkimmille skorpioneille. He kaipaavat henkistä yhteyttä ja sitoutumista, jota rapu ja kalat voivat tarjota.

Kokeilunhaluinen vesimies on teoriassa hyvä kumppani skorpionille, mutta käytännössä liian viileä. Kauriin estoisuus ja rationaalisuus taas turhauttavat tätä rietastelijaa.

Kyllästyttääkö perusseksi? Kokeile jotain ihan uutta sm-tyyliin

Jousimies (23.11.–22.12.) himoitsee vapaamielisiä kokeilijoita

Jousimiehen seksuaalisuus on villiä ja vapaata. Hän on seikkailija, ei parisuhdeihminen, ja ennen vakiintumistaan jousimies haluaa keräillä kokemuksia. Seurusteleva jousimieskaan ei hätkähdä parinvaihtoa tai avointa suhdetta.

Jousimies rakastaa rajua pikaseksiä erikoisissa paikoissa. Tulinen oinas ja rietas leijona jakavat samat fantasiat. Myös kaksosten ja vaa´an seksuaalinen mielikuvitus ja vapaamielisyys kiihottavat häntä.

Arat ja herkät kumppanit turhauttavat jousimiestä. Hänellä ei ole kärsivällisyyttä houkutella kaurista, rapua ja neitsyttä ulos kolostaan. Vaikka seksi skorpionin kanssa on taivaallista, jousimies ei kestä skorpionin takertumista ja seksillä manipulointia.

Kuumaa seksiä autossa – 8 tajunnanräjäyttävää vinkkiä!

Kauris (22.12.–19.1.) valitsee rakastajansa tarkoin

Kauriilla on konservatiivinen kuori, mutta kun oikea ihminen saa tämän työnarkomaanin vapautumaan, peto on irti. Kauris tekee kaikkensa tyydyttääkseen kumppaninsa. Hän on kestävä rakastaja, joka jaksaa rakastella koko yön.

Pelurit ja pinnalliset viettelijät eivät kiihota kaurista. Rapu, kalat, neitsyt ja härkä osaavat arvostaa hänen omistautuvaa luonnettaan. Näiden merkkien kanssa tiedossa on pitkiä esileikkejä ja ravisuttavia, tajuntaa laajentavia seksikokemuksia.

Päiväperhomainen kaksoset ja kaikille silmää nikkaava vaaka ovat kauriin makuun liian kevytmielisiä. Oinaan ja jousimiehen kaltaiset räjähtelijät taas eivät malta vietellä kaurista rauhassa.

Pelkääkö mies seksiä?

Vesimies (20.1 .–19.2.) janoaa erikoista erotiikkaa

Itsenäinen ja kokeilunhaluinen vesimies kammoaa perjantaiseksiä pimeässä. Hän janoaa kokeiluja ja testaa kaikkea ainakin kerran. Vesimies ei etsi puolisoa, vaan kumppania, joka kiihottaa häntä älyllisesti, mutta ei kahlitse.

Kaksoset ja vaaka ovat yhtä itsenäisiä ja vapaamielisiä. Vesimiehellä kipinöi näiden merkkien kanssa ja hän suorastaan pursuilee ideoita makuuhuoneessa. Seikkailunhaluinen jousimies houkuttelee vesimiehen makuukammarista luontoon ja erikoisiin paikkoihin.

Seksi leijonan kanssa tyssää usein molempien itsekkyyteen. Rapu, kalat ja skorpioni taas vaativat liikaa hellyyttä ja sitoutumista. Vesimiehen maltti riitä myöskään neitsyen ja kauriin lämmittelyyn.

10 huikeaa seksiasentoa – näitä jokaisen parin täytyy kokeilla!

Kalat (20.2.–20.3.) kaipaa luovaa leikkikaveria

Seksi on kaloille aikuisten ihmemaa, joka tarjoaa mahdollisuuden eroottisiin peleihin. Kaloilla on lentävä mielikuvitus ja hän on kiinnostunut asuista, roolileikeistä, eroottisesta taiteesta ja kirjallisuudesta.

Esteettinen rapu ja härkä ovat kalojen ihannekumppaneita. Hekin janoavat mielikuvituksellista seksiä, mutta tunnepuoli on molemmille tärkeä. Myös syvissä vesissä uiva skorpioni jakaa kalojen mieltymyksen roolileikkeihin, asuihin ja leluihin.

Äärettömän fyysiset merkit, kuten oinas ja jousimies, eivät malta sukeltaa kalojen pitkiin ja mielikuvituksellisiin esileikkeihin. Myös jalat maassa elävän kauriin voi olla vaikea heittäytyä kalojen  fantasiamaailmaan.

10 uutta roolileikki-ideaa makuuhuoneeseen

Lähteet: Sexual Astrology, Popsugar, Your Tango

Mitä horoskooppimerkkisi paljastaa elämäsi tarkoituksesta? Tee testi ja ota selvää!


Hyväksyvä, antelias, luotettava… Ystävyyshoroskooppi paljastaa, millaisia ystäviä eri horoskooppimerkit ovat

$
0
0

Oinas (21.3.-19.4.) tapaa mielellään uusia ihmisiä

Innostava oinas tapaa mielellään uusia ihmisiä. Hän jakaa mielellään uudet ideat ja kiinnostuksen kohteet ystäviensä kanssa. Yhteisten kiinnostusten kohteiden löytäminen ja jakaminen on oinaalle erityisen luontevaa. Hän saa ystävänsä kiinnostumaan uusista asioista, sillä hänen intonsa ja energiansa ovat erityisen tarttuvaa sorttia.

Lue lisää: Oinas ystävänä

Härkä (20.4.-20.5.) on luotettava ystävä

Härkä on johdonmukainen ja luotettava ystävä. Hän tekee aina parhaansa auttaakseen ystävää hädässä. Härkä on kuitenkin myös rehellinen ja kertoo, jos ei tiettynä hetkenä voi auttaa. Tässäkin tapauksessa hän kuitenkin varustaa ystävänsä neuvoilla eikä heitä häntä tyhjän päälle.

Lue lisää: Härkä ystävänä

Kaksonen (21.5.-20.6.) hyväksyy ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat

Kaksonen ystävystyy helposti uusien tuttavuuksien kanssa ikään, paikkaan, kulttuuriin ja elämäntilanteeseen katsomatta. Hän innostuu lähes kaikesta, mihin ryhtyy ja saa myös ystävänsä innostumaan. Hän hyväksyy ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat.

Lue lisää: Kaksoset ystävänä

Rapu (21.6.-22.7.) luo syvän ja merkityksellisen suhteen ystäviinsä

Rapu luo syvän ja merkityksellisen suhteen ystäviinsä. Ystävät, jotka rapu päästää lähelleen, ovat hänen elämässään erittäin pysyviä ja tärkeitä. Rapu on taidokas paikkaamaan välejä ystäviensä kanssa tai esimerkiksi kahden ystävänsä keskinäisiä välejä.

Lue lisää: Rapu ystävänä

Leijona (23.7.-22.8.) on valmis näkemään vaivaa ystävyyssuhteiden eteen

Leijona on valmis näkemään vaivaa ystävyyssuhteiden ylläpitämiseksi. Hän kannustaa ystäviään kohti unelmiaan ja vetävät heidät mielellään uusiin seikkailuihin. Vaikka viimeisimmästä tapaamisesta olisi vierähtänytkin aikaa, ei sillä leijonan kanssa ole merkitystä.

Lue lisää: Leijona ystävänä

Neitsyt (23.8.-22.9.) viehättää ystäviään huumorintajullaan

Neitsyellä on taito pitää ystävyyssuhteet elinvoimaisina pitkään. Hän näkee paljon vaivaa tarjotakseen ystävälleen kaiken mahdollisen mukavuuden ja ilon. Hän viehättää ystäviään huumorintajullaan ja nasevilla, tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivilla kommenteillaan.

Lue lisää: Neitsyt ystävänä

Vaaka (23.9.-23.10.) tykkää osallistua erilaisiin aktiviteetteihin ystäviensä kanssa

Vaaka tykkää ottaa osaa erilaisiin aktiviteetteihin ystäviensä kanssa. Hän nauttii rennosta ja stressivapaasta ilmapiiristä. Hän on energinen ja innokas ystävä.

Lue lisää: Vaaka ystävänä

Skorpioni (24.10.-22.11.) heittäytyy täysillä ystävyyssuhteisiin

Skorpioni heittäytyy täysillä ystävyyssuhteisiin. Hän on mysteerinen ja mielenkiintoinen ystävä. Hän tykkää viihdyttää ystäviään ja takaa, etteivät he ole koskaan kyllästyneitä tai toimettomia. Skorpioni tykkää järjestää erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja, joissa hänen tuttunsa voivat tutustua toisiinsa ja pitää yhdessä hauskaa.

Lue lisää: Skorpioni ystävänä

Jousimies (23.11.-21.12.) innostaa ja kannustaa ystäviään

Jousimies innostaa ja kannustaa ystäviään tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. Hän on elämänjanoinen ja rakastaa muutoksia, jotka usein inspiroivat myös hänen ystäviään. Hän heittäytyy innokkaasti uusiin seikkailuihin ja ottaa niihin ystävänsä mukaan, joten hänen seurassaan ei ole koskaan tylsää.

Lue lisää: Jousimies ystävänä

Kauris (22.12.-19.1.) on antelias, kiltti ja rakastaa seuraa

Kauris on antelias, kiltti ja rakastaa seuraa. Hän rakastaa juhlia ystäviensä kanssa, eikä halua, että elämästä tulee liian vakavaa. Kauris janoaa haasteita, ja rohkaisee ystäviäänkin heittäytymään rohkeasti erilaisten haasteiden pariin.

Lue lisää: Kauris ystävänä

Vesimies (20.1.-19.2.) haluaa vilpittömästi auttaa ystäviään

Vesimiehellä on loistava kyky kuunnella ja ymmärtää toisia. Vesimies haluaa vilpittömästi auttaa ystäviään. Hän on usein puolueeton näkökulmissaan. Hänellä on kyky elvyttää pitkään unohduksissakin olleet ystävyyssuhteet. Hän on vakuuttava ja kertoo suoraan mielipiteensä ilman omantunnontuskia.

Lue lisää: Vesimies ystävänä

Kala (20.2.-20.3.) on empaattinen ja hyvä kuuntelemaan sekä lohduttamaan

Kala on empaattinen ja hyvä kuuntelemaan sekä lohduttamaan. Hän on valmis tekemään uhrauksia ystäviensä puolesta. Hän jakaa auliisti kiinnostuksen kohteitaan ystäviensä kanssa.

Lue lisää: Kalat ystävänä

Horoskooppi paljastaa, millainen koti sinulle tähtimerkkisi mukaan sopii

$
0
0

Moderni koti kaupungin sykkeessä vai rauhallinen koti veden äärellä? Listasimme, millainen on kunkin horoskooppimerkin unelmien koti.

Oinas (20.3.–19.4.) haaveilee modernista kattohuoneistosta

Olet kunnianhimoinen ja ahkera. Haluat olla tapahtumien keskipisteessä. Siksi haaveilet modernista kattohuoneistosta kaupungin keskellä. Energiseen ja intohimoiseen luonteeseesi sopii kirkkailla väreillä sisustaminen. Suosit sisustuksessa värikkäitä huonekaluja ja moderneja maalauksia. Lisäksi tykkäät sisustaa peileillä, jotka tuovat asuntoosi lisää tilan tuntua. Unelmoit kotikuntosalista.

Härkä (20.4.–20.5.) panostaa mukavuuteen

Rakastat mukavuutta ja arjen luksusta. Olet myös sosiaalinen ja rakastat hyvää ruokaa. Siksi sinulle on tärkeää, että keittiösi ja kotisi ruokailutilat ovat sekä käytännölliset että viihtyisät. Olohuoneestasi haluat kutsuvan keitaan, jonka keskiössä on suuri ja mukava sohva, jossa vietät leppoisia elokuvailtoja. Maanläheiset ruskean, keltaisen, vihreän ja sinisen sävyt sisustuksessa tuovat sinulle rauhaa. Unelmoit omasta viinikellarista.

Kaksonen (21.5.–20.6.) haluaa kotiinsa huippuelektroniikkaa

Sinä haluat modernin asunnon, jossa internet-yhteys pelaa ja muutenkin kodin elektroniikka on viimeisintä huutoa. Tykkäät kevyistä ja matalista huonekaluista sekä korkeasta katosta. Haluat, että kodissasi on runsaasti ikkunoita. Olet taitava yhdistelemään erilaisia tyylisuuntauksia ja värejä. Erityistä ihailua saat sisustuksesi näyttävistä yksityiskohdista, jotka olet valinnut erityisen tarkasti.

Rapu (21.6.–22.7.) on mieltynyt klassiseen tyyliin

Sinä pidät perinteisistä kodeista. Et kaipaa viimeisen päälle modernia asuntoa, vaan arvostat enemmän tilaa ja omaa pihaa. Sisustaessa suosikkivärejäsi ovat hopea, sininen ja valkoinen. Rakastat antiikkia ja maalaistyyliä. Sinulle on tärkeää, että sisustuksessa on tunnetta. Siksi tykkäät koristaa kotiasi matkamuistoilla ja kehystetyillä kuvilla rakkaistasi.

Leijona (23.7.–22.8.) tahtoo elää kuin kuninkaallinen

Rakastat huomiota. Siksi haluat kodin, joka huomataan. Jos sinulla olisi tarpeeksi rahaa, eläisit suuressa palatsissa, jossa on runsaasti huoneita, suuret ovet ja ikkunat, satiiniverhot sekä raskaita ja ylellisiä huonekaluja. Suuressa ruokailuhuoneessa käytettävä astiasto on kallis ja ylellinen. Unelmiesi kodissa sinulla on oltava nojatuoli, joka on sinulle kuin valtaistuin. Haluat myös suuren tv:n ja valtavan autotallin. Koska sinulla on paljon ystäviä, kodissasi on oltava suuri ruokailuhuone järjestämiäsi illallisia varten.

Neitsyt (23.8.–22.9.) nauttii järjestyksessä olevasta kodista

Olet hyvin käytännöllinen, vastuuntuntoinen ja yksityiskohtainen ihminen. Siksi rakastat kodin sisustuksen suunnittelemista sekä kodin järjestelemistä ja siistinä pitämistä. Itse asiassa voisit olla onnellinen lähes millaisessa kodissa tahansa, kunhan se vain olisi siisti ja järjestyksessä. Kaikista mieluisin koti sinulle on kuitenkin viehättävä pieni talo, jossa on yksinkertaisia ja käytännöllisiä huonekaluja sekä hyvä järjestys. Et välitä liiasta koristeellisuudesta.

Vaaka (23.9.–22.10.) haluaa tyylikkään ja kauniin kodin

Olet esteetikko ja kotisi onkin erityisen tyylikäs ja kaunis. Se ei kuitenkaan tarkoita kompromisseja mukavuudesta ja kohtuuhintaisuudesta. Korkealaatuiset, luonnonmateriaaleista valmistetut huonekalut saavat sinut todella tuntemaan, että olet kotona. Seesteiset, tasapainoisen kokonaisuuden yhdessä luovat värit ovat sisustuksessa mieleesi.

Skorpioni (23.10.–21.11.) viehtyy vanhoihin taloihin

Salaperäinen skorpioni rakastaa vanhoja taloja, joilla on kiehtova historia. Haluat sisustaa joko hyvin vaaleilla sävyillä tai tummia, voimakkaita värejä käyttäen. Et kaihda rouheita ja rohkeita huonekaluja. Tahdot panostaa erityisesti makuuhuoneen sisustukseen. Tavoitteenasi on, että makuuhuone on sisutuksensa puolesta täydellinen rauhoittumiseen ja muun maailman unohtumiseen. Saatat koristaa kotiasi akvaariolla tai suihkulähteellä.

Jousimies (22.11.–20.12.) tarvitsee vaeltajan sielulle sopivan kodin

Olet eläinradan matkailija ja seikkailija. Se tarkoittaa, että tarvitset kodin, joka sopii vaeltajan sielullesi. Et välitä suuresta kodista, vaan haluat, että kotisi kuvastaa sinua. Voisit olla onnellinen jopa asuntoautossa asuessa. Haluat sisustaa matkoilta tuomillasi sisustusesineillä, vintage-matkalaukuilla ja hartaasti keräilemilläsi tavaroilla.

Kauris (21.12.–19.1.) haluaa minimalistisen kodin

Haluat mahdollisimman käytännöllisen ja minimalistisen kodin, joka kutsuu lepäämään ja rentoutumaan pitkän työpäivän jälkeen. Et halua kotiisi mitään liian kirkasta, vaan tykkäät sisustaa tummilla väreillä. Vihreä, laivastonsininen ja ruskea ovat suosikkivärejäsi sisustaessa. Sinulle on tärkeää, että kotisi on aina järjestyksessä ja jokaiselle asialle on oma paikkansa.

Vesimies (20.1.–18.2.) ihailee futuristisia koteja

Haluat futuristisen kodin. Ihailet graafisia linjoja ja moderneja materiaaleja, kuten lasia ja terästä. Seinille keräät upeita taideteoksia, joissa on eloisia värejä. Et ikinä sorru liialliseen koristeluun tai mauttomiin sisustusratkaisuihin. Et peitä ylellisiä parkettilattioitasi matoilla, sillä pidät paljaista lattiapinnoista. Idealistina ja paremman maailman tavoittelijana haluat, että kotisi on mahdollisimman energiatehokas.

Kala (19.2.–19.3.) kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta

Olet haaveilija sekä taiteellinen ja herkkä ihminen, mikä näkyy myös asumisessasi. Kaipaat rauhaa ja hiljaisuutta. Siksi asut mieluiten luonnon keskellä, kaukana muista. Unelmasi on asua veden äärellä. Suosikkivärisi sisustaessa ovat lila ja vihreä. Pidät kotoisuutta tuovista paksuista matoista. Suosit luonnonkuituja kaikessa sisustuksessa.

Lähteet: Architectural Digest, Astrology Answers

Nämä ovat horoskooppimerkkisi yleisimmät ongelmat – ja näin ratkaiset ne!

$
0
0

Oinaan (21.3.–19.4.) on vaikea saattaa asioita loppuun

Sinulla on taipumus huolimattomuuteen, ja monet päättäväisyyttä vaativat asiat saattavat jäädä puolitiehen. Koska sinun on usein vaikeaa saattaa aloittamasi asiat loppuun, monet suunnitelmasi tai projektisi ovat vaarassa epäonnistua.

Lue lisää: Oinaan yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Härkä (20.4.–20.5.) tuntee, että hänet sivuutetaan

Välillä sinusta tuntuu, että sinua manipuloidaan tekemään asioita toisten hyväksi riippumatta siitä, mikä on oma tahtosi. Inhoat sitä tunnetta, että sinut sivuutetaan.

Lue lisää: Härän yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Kaksoselle (21.5.–20.6.) ongelmia aiheuttaa pinnallisuus

Pinnallisuus on ehdottomasti huonoin piirteesi. Tämä ominaisuus estää sinua kokemasta vilpitöntä ystävyyttä ja sitomasta merkittäviä ihmissuhteita. Saatat myös jämähtää työkuvioissasi paikoilleen siitä syystä, että esimiehesi on vaikeaa antaa sinulle sellaisia vastuullisia tehtäviä, joissa täytyy kiinnittää huomiota yksityiskohtiin.

Lue lisää: Kaksosen yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Ravun (21.6.–22.7.) epävarmuus ja herkkyys aiheuttavat ongelmia parisuhteeseen

Epävarmuutesi ja herkkyytesi saavat sinut haavoittumaan ja puolustautumaan silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta. Koska kumppanisi pahoittaa tästä mielensä, asia aiheuttaa ongelmia parisuhteessasi.

Lue lisää: Ravun yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Leijonalle (23.7.–22.8.) ongelmia aiheuttavat levottomuus ja vihan tunteet

Levottomuus ja vihan tunteet ovat heikkouksiasi silloin, kun asiat eivät suju toivomallasi tavalla. Tämä voi johtaa parisuhteissa eroon ja aiheuttaa masennusta.

Lue lisää: Leijonan yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Neitsyt (23.8.–22.9.) ei osaa ylläpitää pitkiä ystävyyssuhteita

Saatat kärsiä yksinäisyydestä, sillä et osaa ylläpitää ystävyyssuhteitasi kovin kauaa. Kriittisyytesi voi joskus tehdä seurastasi tuskallista.

Lue lisää: Neitsyen yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Vaaka (23.9.–23.10.) pyrkii olemaan enemmän kuin on

Pyrit olemaan enemmän kuin olet. Sinusta tuntuu, että olet usein mukana pikkujutuissa ja että työpaikallasi edistetään vain vähän sinun tai toisten hyvinvointia.

Lue lisää: Vaa’an yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Skorpioni (24.10.–22.11.) tuntee itsensä toisia huonommaksi

Torjut usein toisten vilpittömät avuntarjoukset, koska tunnet itsesi toisia huonommaksi. Turhaudut helposti siihen, ettet tunne itseäsi onnelliseksi, vaikka asiat ovatkin menneet juuri niin kuin tahdoit.

Lue lisää: Skorpionin yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Jousimiehen (23.11.–21.12.) sanat ovat tekoja suuremmat

Sinuun yhdistetään usein sanonta “paljon puhetta, vähän tekoja”. Tämän vuoksi ihmiset ovat usein haluttomia osallistumaan projekteihisi riippumatta siitä, kuinka vakuuttavilta ne kuulostavat.

Lue lisää: Jousimiehen yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Kaurista (22.12.–19.1.) lähestytään helposti hyötymismielessä

Lempeytesi saattaa kannustaa toisia ihmisiä lähestymään sinua hyötymismielessä. Sinusta saattaa ajoittain tuntua siltä, ettet ole seurapiirien suosituin henkilö tai että toiset jopa hylkivät sinua.

Lue lisää: Kauriin yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Vesimies (20.1.–19.2.) tuntee usein itsensä yksinäiseksi

Kadehdit toisten välistä toveruutta, koska tunnet usein itsesi yksinäiseksi. Osaat tehokkaasti uppoutua omaan maailmaasi, vaikka kaipaisitkin tiiviimpää vuorovaikutusta toisten kanssa.

Lue lisää: Vesimiehen yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Kalat (20.2.–20.3.) tuntee epätoivon hetkinä olonsa eristäytyneeksi

Kun mielesi on musta, sinulla on taipumus tuntea kaikessa epätoivossa olosi eristäytyneeksi. Masennut, koska koet, ettei kukaan välitä sinusta.

Lue lisää: Kalan yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Tämä ihmistyyppi on horoskooppimerkillesi erityisen myrkyllinen – lue, kannattaako sinun pysytellä erossa pessimisteistä, mököttäjistä vai tosikoista

$
0
0

Oinas (21.3.–19.4.) ei kaipaa hiljentäjää

Olet täynnä energiaa ja valoa. Anna sen näkyä ja kuulua. Jos joku yrittää kertoa sinulle, että olet liikaa tai että luulet itsestäsi liikoja, älä usko tätä henkilöä. Välttele erityisesti ihmisiä, jotka yrittävät hiljentää sinut. Sinun hiljentymisesi tarkoittaa nimittäin myös puheliaan, herkästi innostuvan ja energisen luonteesi.

Härkä (20.4.–20.5.) inhoaa ajattelemattomuutta

Olet ajattelevainen ja hyvä ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon. Pysyttele kaukana ajattelemattomista ihmisistä, joiden seurassa muutut hetkessä vihaiseksi. Sinun kannattaa välttää myös epälojaaleja ihmisiä, jotka eivät arvosta luotettavuutta samassa määrin kuin sinä.

Kaksonen (21.5.–20.6.) ei kestä mököttäjiä

Olet vilkas, utelias, puhelias ja innostunut. Osaat ilmaista itseäsi hyvin. Siksi sinun on vaikea sietää passiivisaggressiivisuutta ja erityisesti mököttämistä. Turhaudut, jos hiljaisuutta yritetään käyttää hyökkäyksenä sinua vastaan. Sinun kannattaakin pysyä kaukana mykkäkoulua pitävistä mököttäjistä.

Rapu (21.6.–22.7.) järkyttyy välinpitämättömyydestä

Olet suojeleva, sopeutuvainen, tunteellinen ja hellä. Järkytyt todella paljon, jos koet, että tunteesi eivät merkitse kanssaihmisillesi mitään. Siksi sinun on syytä vältellä välinpitämättömiä ihmisiä, jotka teoin tai sanoin viestittävät sinulle, että tunteillasi ei ole väliä.

Leijona (23.7.–22.8.) ei haikaile pessimistien seuraan

Olet itsevarma ja tottunut ottamaan johtajan roolin. Siksi monet luulevat, että sinulla ei ole minkäänlaisia ongelmia kenenkään kanssa. Et kuitenkaan ole parhaimmillasi pessimistien kanssa. Olet todella tietoinen siitä, että maailmassa tapahtuu synkkiä asioita. Et kaipaa rinnallesi ihmisiä, jotka kykenevät näkemään vain elämän synkät puolet.

Neitsyt (23.8.–22.9.) ei voi pelastaa jokaista

Olet asiallinen, käytännöllinen ja tehokas. Usein ihmiset turvautuvat sinuun, kun he tarvitsevat nopeasti pelastajaa hädän hetkellä. Silloin tällöin ystävän auttaminen hädässä kuuluu toki ystävyyteen, mutta et voi kuitenkaan olla kaikkien tuttujesi tukihenkilö. Siksi sinun kannattaa vältellä ihmisiä, jotka pyytävät sinulta jatkuvasti apua vastapalveluksia tarjoamatta.

Vaaka (23.9.–23.10.) hermostuu aggressiivisista ihmisistä

Olet mietteliäs ja herkkä. Vihamieliset ja aggressiiviset ihmiset saavat niskakarvasi pystyyn. Niin hermostuneeksi muutut heidän seurassaan. Siksi sinun kannattaa vältellä konflikteja hakevia ihmisiä viimeiseen asti. Myöskään itsekkäiden ihmisten seura ei sovi epäitsekkäälle luonteellesi.

Skorpionille (24.10.–22.11.) tärkeää on arvostuksen osoittaminen

Olet intohimoinen, temperamenttinen ja suora. Tulet turhautuneeksi ja vihaiseksi, jos seurassasi oleva ihminen ei tarpeen tullen nouse puolustamaan sinua. Se vie arvostuksesi kyseistä ihmistä kohtaan. Ja silloin asiat voivat eskaloitua todella rumiksi. Sinun kannattaakin vältellä ihmisiä, joita et pysty kunnioittamaan.

Jousimies (23.11.–21.12.) haluaa tehdä itsenäisiä päätöksiä

Olet avoin, menevä ja puhelias. Kukoistat, kun saat olla vapaa ja luoda omat sääntösi. Ihmisten rinnallasi täytyy antaa sinun olla oma itsesi ja kasvaa omaan tahtiisi. Silloin voit olla aidosti onnellinen. Sinun kannattaa välttää ihmisiä, jotka yrittävät pakottaa sinua muuttumaan.

Kauris (22.12.–19.1.) närkästyy toisten kustannuksella nauramisesta

Olet päättäväinen, kunnianhimoinen ja sinnikäs. Sinulla on myös hyvä huumorintaju. Et kuitenkaan voi sietää ihmisiä, jotka naureskelevat toisten kustannuksella. Se saa näkemään punaista ennätysnopeasti – erityisesti jos sinut ja henkilökohtaiset aiheesi vedetään vitsailuun mukaan. Siksi sinun kannattaakin pysytellä tämän tyylin naurattajista mahdollisimman kaukana.

Vesimiestä (20.1.–19.2.) ei kiinnosta konservatiivisuus

Olet boheemi, avarakatseinen ja herkkä. Tykkäät rikkoa perinteitä ja tehdä asioita uudella tavalla. Ihmiset, joilla on todella konservatiiviset ja vanhanaikaiset arvot, saavat sinut helposti ärsyyntymään – erityisesti, jos he yrittävät tehdä kaikkensa saadakseen sinut kannattamaan omia arvojaan. Siksi sinun kannattaa suosiolla vältellä heitä.

Kala (20.2.–20.3.) tylsistyy tosikkojen seurassa

Olet tunteellinen, herkkä ja taiteellinen. Tunnet olosi tylsistyneeksi mielikuvituksettomien tosikkojen seurassa. Sinun on parempi välttää tällaisia ihmisiä kuin antaa heidän viedä sinut mukanaan tylsään maailmaansa.

Lähteet: Thought Catalog, Your Tango

Vastakkaisilla horoskooppimerkeillä on viha-rakkaussuhde! Tiedätkö, mikä on sinun vastamerkkisi?

$
0
0

Toisistaan tasan kuuden kuukauden välein syntyneitä horoskooppimerkkejä kutsutaan vastamerkeiksi. Vastamerkit ovat kuin yin- ja yang-energiat. Ne ovat erilaisia, mutta juuri erilaisuudet täydentävät toisiaan. Lopputuloksena syntyy usein vuosisadan rakkaustarina, voimakas sisaruus- tai ystävyyssuhde.

Vastamerkit myös ärsyttävät toisiaan. Aggressioita herättää yleensä toisen se piirre, joka itsestä uupuu, mutta jota tarvitsemme. Kun tutustut vastamerkkiisi, voit ymmärtää, miksi parisuhteesi tai ystävyytesi on täynnä syvää rakkautta ja repiviä riitoja.

Näin kasvat ihmisenä, kun tapailet vastakohtaasi – 7 positiivista muutosta

Onko puolisosi vastakohtasi vai samanlainen kuin sinä? Tämän se kertoo sinusta

Oinas (21.3.-20.4) ja vaaka (23.9.-22.10.): Itsekkyyden ja diplomatian kamppailua

Oinas on johtava tulimerkki: itsevarma, aktiivinen ja räjähtelevä. Vaaka taas on johtava ilmaelementti. Hänkin on aktiivinen, mutta enemmänkin kannustava valmentaja kuin jyräävä pomo.

Molemmat horoskooppimerkit ovat luovia, älykkäitä ja levottomia. Oinas ja vaaka voivat keskustella tuntikausia bisnesideoista, taideprojekteista ja siitä, miten maailmaa pitäisi muuttaa. Oinasta viehättää vaa’an kyky katsoa asioita useista näkökulmista. Vaaka taas viehättyy oinaan ronskista rohkeudesta.

Piirteet, joihin vaaka ja oinas toisissaan ihastuvat, tekevät heidät myös hulluiksi. Oinas haluaa hoitaa hommat rytinällä, eikä hän kumartele muita. Vaaka taas haluaa pohtia perusteellisesti kaikkia näkökulmia. Hän miellyttää muita liikaakin, oinaan elämä taas pyörii oman navan ympärillä.

Eniten ongelmia aiheuttaa kommunikaatio. Vaaka tulkitsee oinaan lauseet käskyiksi. Oinas taas turhautuu, kun vaa’asta ei irtoa selkeitä mielipiteitä. Parhaimmillaan oinas kuitenkin vahvistaa vaa’an itseluottamusta ja puhaltaa tähän puhtia. Vaaka taas jaksaa ymmärtää ja rauhoitella oinasta silloinkin, kun tällä on sukset ristissä kaikkien kanssa.

Härkä (21.4.-20.5.) ja skorpioni (23.10.-22.11.): Suoraa puhetta ja salailua

Härkä on kiinteä maamerkki, skorpioni kiinteä vesimerkki. Kiinteys tuo molempiin syvällisyyttä ja pysyvyyttä. Härkä kaipaa materiaalista jatkuvuutta, kuten vakaita tuloja. Skorpioni taas etsii ainoaa oikeaa, tajunnanräjäyttävää rakkautta.

Tätä parivaljakkoa yhdistää periaatteellisuus. Härkä haluaa hoitaa käytännön asiat just eikä melkein. Skorpioni taas on ihmissuhteissa ehdoton: hän vihaa tai rakastaa. Härkä ihastuu skorpionin tunteellisuuteen ja herkkyyteen. Härkä taas on kuin turvallinen pato, joka estää skorpionin tunteita vyörymästä hallitsemattomasti.

Kitkaa aiheutta se, että härkä sanoo asiansa suoraan. Hän ei osaa tulkita rivienvälejä ja loukkaantuu skorpionin sarkasmista. Skorpioni taas hautoo, vihjailee ja kokee suoruuden töksäyttelyksi. Hän yrittää kätkeä herkkyytensä, mikä voi johtaa manipulointiin ja mököttämiseen.

Härkä ja skorpioni ovat aistillisia horoskooppimerkkejä ja seksi on loistavaa. Ystävinä tämä pari tuntee löytäneensä vihdoinkin sielunkumppanin, joka kuuntelee. Parhaimmillaan kaksikko ymmärtää toisiaan yhdestä ilmeestä, eikä sanoja tarvita.

Kaksoset (21.5.-21.6.) ja jousimies (23.11.-22.12.): Joustavuutta ja jylhiä periaatteita

Kaksoset on elementiltään muuttuva ilmamerkki, jousimies muuttuva tulimerkki. Näiden ihmisten välillä on luovaa, älyllistä säkenöintiä. Molemmat rakastavat pohdiskelua, kirjallisuutta ja taidetta. Puhetta piisaakin pikkutunneille asti.

Ratkaisevin ero horoskooppiemerkkien välillä on periaatteellisuus. Vaikka jousimies on suvaitsevainen, hän suhtautuu itselleen tärkeisiin asioihin ehdottomasti. Aiheista riittää palopuheita, ja jousimies voi olla julma niille, jotka ajattelevat eri tavalla. Kaksoset taas ymmärtää kaikkea. Hänellä on harvoin kiivaita mielipiteitä, eikä hän jaksa jousimiehen pauhausta.

Riidat syntyvätkin periaatteista. Kaksosten mielestä ne ovat lapsellisia ja kahlitsevia. Jousimies taas pitää kaksosten joustavuutta pinnallisena opportunismina. Kaksoset tuskastuu jousimiehen saarnaamiseen, joka tuntuu epähienolta. Jousimies ei ymmärrä, miten kaksoset voi heittää small talkia pahimmalle viholliselleen.

Parhaimmillaan suhde on kuitenkin loputtoman inspiraation lähde. Kaksoset ja jousimies ruokkivat toistensa luovuutta ainutlaatuisella tavalla, vaikka levottomien ihmisten ei kannatakaan tehdä yhdessä pitkiä projekteja.

Rapu (22.6.-22.7.) ja kauris (22.12.-19.1.): Tunteen ja järjen vääntöä

Rapu ja kauris ovat kuoreltaan hiljaisia ja kilttejä. Pinnan alla on kuitenkin valtavasti kunnianhimoa. Johtava vesimerkki rapu suuntaa kunnianhimonsa mielen syvyyksiin, johtava maamerkki kauris taas vuoren huipulle.

Tämä ulkoisesti hillitty kaksikko kokee olonsa mukavaksi toistensa seurassa. He myhäilevät ja murahtelevat maailman menolle teetä siemaillen takkatulen ääressä. Molemmat vierastavat äänekkäiden ihmisten uhoa. Tosin he ovat näille salaa kateellisia, sillä kunnianhimo ja vaatimattomuus kamppailevat molemmissa.

Suhteen vaikeudet johtuvat tunteen ja järjen yhteentörmäyksistä. Rapu on herkkä, helposti loukkaantuva horoskooppimerkki. Jäyhä kauris ei ymmärrä nyyhkimistä ja draamaa. Hän hallitsee epävarmuuttaan Excelillä ja järkeistämällä kipeät asiat.

Parhaimmillaan rapu ja kauris saavat toisensa kukoistamaan. Kauriin tarjoaman varmuuden ansiosta rapu uskaltaa heittäytyä luovaksi. Ravun esteettisyys taas tuo konservatiivisen kauriin elämään uusia ideoita. Vakauden ja herkkyyden tasapaino saakin molemmat uskaltautumaan ulos kolostaan ja tavoittelemaan haaveitaan.

Leijona (23.7.-22.8.) ja vesimies (20.1.-19.2.): Kuningas kohtaa kapinallisen

Leijona on kiinteä tulimerkki, vesimies kiinteä vesimerkki. Heidän kumppanuutensa on yksi eläinradan suurimmista viha-rakkaussuhteista. Pinnallisesti horoskooppimerkit ovat niin erilaisia, ettei heidän pitäisi tulla keskenään toimeen.

Leijona on eläinradan kuningas. Hän elää huomiosta ja hyväksynnästä. Leijona esittää itseriittoista, mutta kuoren alla on huomionkipeä lapsi, joka huutaa ”katso minua”. Vesimies taas on kapinallinen, joka nauttii enemmän ärsyttämisestä kuin suosiosta. Hän on ulkoisesti älyllinen ja viileä, mutta sisimmässään hätkähdyttävän herkkä.

Tämä imagon ja sielun välinen ristiriita yhdistää leijonaa ja vesimiestä. Molemmat kaipaavat rakkautta ja henkistä yhteyttä. Leijona ei kuitenkaan halua anella, eikä vesimies paljastaa herkkyyttään. He kuitenkin vaistoavat tämän ristiriidan toisissaan, ja se yhdistää heidät maagisesti.

Vaikeuksia tuottaa se, että leijona on verbaalisesti suora ja kaipaa ihailevia sanoja. Vesimies taas näyttää kiintymyksensä teoilla. Leijona ei ymmärrä, että vesimiehen vetäytyminen johtuu epävarmuudesta, ei tylyydestä. Vesimies taas tuskastuu leijonan mahtailuun eikä näe aina toisen hellyydennälkää.

Vesimies ja leijona ovat kuitenkin samaa ainesta: kunnianhimoisia poikkeusyksilöitä. Yhdessä he muodostavat tiimin, jolle peruselämä ei riitä.

Neitsyt (23.8.-22.9.) ja kalat (20.2.-20.3.): Hikipinko kohtaa höpsöttelijän

Neitsyt on muuttuva maamerkki, kalat taas muuttuva vesimerkki. Neitsyt on pinnallisesti takakireä tiukkis ja kalat haaveilija. Muuttuvuus tuo kuitenkin molempiin samaa ajattelun lennokkuutta ja henkisyyttä. Maa tasapainottaa vettä, vesi taas ruokkii maata.

Neitsyt ja kalat ovat erilaisia kuin palapelin palat, jotka loksahtavat toisiinsa täydellisesti. Neitsyt on järjestelmällinen perfektionisti, kalat rönsyilevä kaunosielu. Kalat tuo neitsyen elämään haaveilua ja hulluttelua. Neitsyt taas maksaa kalojen erääntyvät laskut ja auttaa tätä konkretisoimaan visioitaan.

Suhteen kiehtovimmat piirteet ovat myös ärsyttävimpiä. Kalat haaveilee ja murehtii tulevaisuudesta, neitsyt rahasta. Molemmat ovat neuroottisia ja herkkiä vaikutteille. Neitsyt pitää nämä piirteet hysteerisesti hallinnassa. Kalat taas ei edes yritä, vaan heittäytyy tunneryöppyihinsä ja hurahtaa milloin homeopatiaan, milloin pokeriin.

Kalojen ja neitsyen ristiriidat ovat kuitenkin selkeitä, ja juuri selkeys vetää heitä puoleensa. Toinen tarvitsee aimo annoksen leikkisyyttä ja rentoutta, toinen ryhtiä ja vastuullisuutta.

Lähteet: Horoskooppi.com, Paired Life

Viewing all 432 articles
Browse latest View live